Siirry sisältöön

Vaativan työuran tehnyt Pirjo Hellsten-Leppänen nauttii eläkepäivistään Hervannan Validia-talossa, jossa kaikki palvelut ovat lähellä ja jonne lapsenlasten on helppo tulla tervehtimään mummia.

Pirjo Hellsten-Leppänen vilkuttaa ovelta pojanpojalleen, ekaluokkalaiselle Onnille, joka on käynyt moikkaamassa mummia. Mummi lupaa tulla pian vastavierailulle Onnin ja kaksivuotiaan Helmin luo.

”Tapaan poikani perhettä usein, ja on ihanaa, että Onni pystyy käymään jo yksinkin luonani. Nämä itsenäiset vierailut ovat hänelle tosi tärkeitä”, Hellsten-Leppänen sanoo.

Onnin lähdettyä Hellsten-Leppänen alkaa miettiä ostosreissua läheiseen kauppakeskukseen. Ja samalla voisi ehkä käydä viereisessä kirjastossakin, josta Hellsten-Leppänen lainaa erityisen mielellään dekkareita ja runokirjoja.

”Tykkään asua täällä Hervannan Validia-talossa, sillä täältä on lyhyt matka kaikkien palvelujen äärelle. Hyvin harvan asian takia tarvitsee edes lähteä Tampereen keskustaan.”

”Täällä on ollut aina mukava henkilökunta”

Hellsten-Leppänen kuuluu Hervannan talon paluumuuttajiin. Hän ehti asua Hervannassa parisen vuotta ennen remonttia ja palasi heti marraskuussa 2021, kun talo avattiin uudelleen.

”Oli kiva, kun täällä oli vastassa joitakin entuudestaan tuttuja hoitajia. Kaikkien nimiä en muistanut, mutta kasvot olivat kyllä tutut. Täällä on ollut aina mukava henkilökunta, ja se vaikuttaa paljon asumisviihtyvyyteen”, Hellsten-Leppänen toteaa.

”Kun aikoinaan pääsin asumaan Validialle, paikka tuntui heti hyvältä, ja olen edelleen sitä mieltä.

Avioero ei katkeroittanut

Hellsten-Leppänen valitsi Validian jouduttuaan pyörätuoliin 2016. Hän oli sairastanut MS-tautia vuodesta 1993 ja murtanut lonkkansa kolme kertaa kaatuessaan. Kolmannella kertaa murtuma oli niin paha, että tekoniveltä ei voitu enää asentaa.

Hellsten-Leppäsen yllätykseksi hänen puolisonsa haki tilanteessa avioeroa.

”Yritin puhua hänelle siitä, että olimme luvanneet papin edessä myötä- ja vastoinkäymiset. Mies vastasi, että omaishoitajaksi hän ei kuitenkaan ole lupautunut. Se oli yksi niitä harvoja hetkiä elämässäni, jolloin jäin sanattomaksi”, Hellsten-Leppänen muistelee.

”Totesin kuitenkin, että eihän toista ihmistä voi väkisin pitää ja että minun on nyt löydettävä joku muu ratkaisu.”

Hellsten-Leppänen totesi myös, ettei halua pilata omaa eikä lähipiirinsä elämää katkeruudella ja vihanpidolla. Hän ei halunnut saattaa poikansa perhettä ristiriitojen keskelle. Lapsenlapsilla oli oikeus saada sekä mummi että ukki samoihin syntymäpäiväjuhliin.

”Totta kai ero oli kova paikka, olihan meillä takana 32 yhteistä vuotta. Sanoin kuitenkin jo silloin pojalleni, että minä kestän tämän ja totun tähän. Ja nykyisin minulla onkin hyvät välit ex-mieheni kanssa. Hän on auttanut minua paljon esimerkiksi muutoissa, ja voin soittaa hänelle tilanteessa kuin tilanteessa.”

Välivuosi venähti vuosikymmenten mittaiseksi

Elämän rankoissa vaiheissa Hellsten-Leppästä ovat kannatelleet positiivinen elämänasenne ja periksiantamattomuus. Itkut on itketty ja surut käsitelty yhdessä läheisten kanssa, ja sitten on menty eteenpäin.

Periksiantamattomuus vei Hellsten-Leppäsen pitkälle myös työelämässä. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1980 ja meni kesätöihin puhelunvälittäjäksi Posti- ja lennätinlaitokseen. Syksyllä häntä pyydettiin jäämään taloon sijaiseksi.

”Olin tyytyväinen, kun minun ei tarvinnut hakea uutta työpaikkaa. Minulla oli tarkoitus pitää joka tapauksessa välivuosi, sillä en tiennyt, mitä hakisin opiskelemaan.”

Siinä vaiheessa Hellsten-Leppänen ei osannut edes aavistaa, että välivuosi venähtäisi vuosikymmenien mittaiseksi uraksi, joka imaisisi hänet mukaan myös ammattiyhdistystoimintaan.

Uraputkessa sekä työpaikalla että ammattiyhdistyksessä

Hellsten-Leppästä alettiin kouluttaa Posti- ja lennätinlaitoksessa entistä vaativampiin tehtäviin. Hän eteni ensin työnopastajaksi, sitten laatukouluttajaksi ja edelleen laatutiimin vetäjäksi sekä lopulta eri paikkakuntien laatutiimien vetäjäksi – ja varaluottamusmiehestä ensin luottamusmieheksi ja sitten pääluottamusmieheksi.

Puhelinvirkailijaliiton Tampereen piirissä Hellsten-Leppänen toimi ensin tiedotussihteerinä, sitten sihteerinä ja lopulta puheenjohtajana.

”Jännitin aluksi ihan älyttömästi, kun minun piti puhua ammattiyhdistystehtävissä vähänkin isommalle porukalle. Sitten ajattelin, että kun olen tähän hommaan ryhtynyt, minun on pakko selvitä. Siinä vain tavallaan kouliintui, ja joka kerta jännitti vähän vähemmän”, Hellsten-Leppänen muistelee.

Työnantaja ja puoliso tukivat opintoja

Vaikka työ vei vauhdilla eteenpäin ja opetti koko ajan uutta, Hellsten-Leppänen ei koskaan unohtanut ajatusta opiskelemaan lähdöstä. 2000-luvun alussa hän päätti lopulta suorittaa työn ohessa taloushallinnon merkonomin tutkinnon Mercuriassa, Vantaalla.

Työnantaja suhtautui opintoihin kannustavasti: Hellsten-Leppänen sai suorittaa puolet etäpäivistä työajalla, minkä lisäksi työnantaja maksoi hänen matkansa.

”Sain myös kotoa täyden tuen opinnoilleni. Mies hoiti kodin ja auttoi poikaa läksyissä, ja he molemmat preppasivat minua tarvittaessa matematiikassa, joka on aina ollut heikko aineeni. En voi kuin nostaa hattua heille”, Hellsten-Leppänen kiittää.

”En olisi pystynyt paneutumaan opiskeluun täysin, jos ei mies olisi auttanut niin paljon. Siinäkin mielessä olisi tuntunut oudolta alkaa vihata häntä, kun erosimme.”

Vuoden aikuismerkonomi -titteli huipensi opinnot

Hellsten-Leppäsen valmistujaisia juhlittiin 2005. Kunnianhimoinen opiskelija sai kiitettävien arvosanojen lisäksi stipendin, ja ohjaava opettaja ehdotti hänelle Vuoden aikuismerkonomi -kilpailuun osallistumista. Hellsten-Leppänen ilmoittautui mukaan kisaan, jossa olivat mukana vuosina 2005–2006 valmistuneet. Ja voitti.

”Se oli hieno huipennus opinnoilleni.”

Ennen muuta Hellsten-Leppänen iloitsi kuitenkin siitä, että oli saavuttanut itselleen asettamansa tavoitteen. Vasta jälkikäteen hän on pysähtynyt miettimään, kuinka kova ponnistus tutkinnon suorittaminen vaativan työn ohessa olikaan.

”Saatoin olla päivän pääluottamusmiehenä jossain aivan toisella paikkakunnalla ja tekemisissä hyvinkin ikävien asioiden kanssa. Junamatkat käytin sitten opiskeluun, ja kotona istuin monesti yöhön saakka koulukirjojen ääressä.”

Jaksaminen koetuksella pääluottamusmiehenä

Pääluottamusmiehen tehtävässään Hellsten-Leppänen ehti olla mukana monessa muutostilanteessa.  

Yrityksen nimi ja organisaatio muuttuivat tiuhaan Posti- ja lennätinlaitoksen jakaannuttua ensin Postin ja Telen omiksi liikelaitoksiksi. Telepuolen nimi vaihtui yrityskauppojen lopputuloksena Soneraksi, ja lopulta yksikkö myytiin Soneran tytäryhtiönä pääomasijoitusyhtiölle, jolloin nimeksi vaihtui Fonecta.

”Se oli kovaa aikaa, kun numeropalvelukeskuksen toimipaikkoja eri paikkakunnilta lakkautettiin. Kohtasin irtisanottuja ihmisiä kasvotusten, ja kuuntelin heidän hätäänsä puhelimessa yötä myöten. Lopulta jouduin hankkimaan toisen kännykän ja siihen salaisen numeron yksityiselämää varten ja sulkemaan työpuhelimen illaksi ja yöksi. Totesin, ettei minusta ole apua kenellekään, jos uuvun itsekin.”

Viimeiset tiukat neuvottelut

Viime töikseen pääluottamusmiehenä Hellsten-Leppänen kävi työnantajan kanssa tiukat neuvottelut uuteen työehtosopimukseen siirtymisestä.

”Neuvottelujen lopputuloksena TES:mme ei heikentynyt aivan niin paljon kuin työnantajan alkuperäisessä ehdotuksessa, ja sain neuvoteltua pitkät siirtymäajat niihin heikennyksiin, jotka meidän oli pakko ottaa vastaan.”

Tämän jälkeen Hellsten-Leppänen totesi, että yksi vuosikymmen pääluottamusmiehenä oli riittävästi.

”Ilmoitin, että nyt en enää jatka, kun olen jotenkin selväjärkisenä selvinnyt kaikista näistä muutoksista. Enkä jatkanut.”

Eläkkeellä on aikaa rakkaille lapsenlapsille

Jätettyään ammattiyhdistystehtävät Hellsten-Leppänen hoiti Fonectan palveluksessa henkilöstöasioita ja toimitussihteerin tehtäviä, kunnes jäi 2013 työkyvyttömyyseläkkeelle. Kiireisten työvuosien jälkeen rauhallinen elämänrytmi tuntuu mukavalta.

Nyt on aikaa lueskella omaksi ilokseen, ja kaikkien ihaninta on se, että on aikaa tavata pojan perhettä usein.

”Kyllä pojan lapset ovat minulle niin rakkaita, ja koko heidän perheensä on ollut elämässäni ilontuoja monessa asiassa.”