Siirry sisältöön
Validialainen hoitaja.

Meidän päivätoiminnassa työskentelee ympäri Suomen iso ja kirjava joukko eri taitojen ja alojen osaajia – sinun ei siis tarvitse olla hoitoalan ammattilainen voidaksesi työskennellä meillä!

Voit olla esimerkiksi:

Kaikille näille taidoille on meillä käyttöä. Esimerkiksi hoiva-avustajan koulutuksesta tai kokemuksesta on toki hyötyä asiakkaiden päivittäisissä toiminnoissa (esim. WC-käynnit ja ruokailu) avustamisessa, mutta välttämätöntä se ei ole.

Omat erityistaidot ja osaaminen hyötykäyttöön

Päivätoiminnassa toteutamme erilaisia harrasteryhmiä tai teemajaksoja, joissa keskitymme vuorotellen esimerkiksi askarteluun ja muihin kädentaitoihin, ajankohtaisista asioista keskusteluun, puutöihin, musiikkiin ja laulamiseen tai vaikkapa ulkoiluun ja liikuntatuokioihin.

Päivätoiminnan ohjaajan työtehtäviin kuuluvatkin esimerkiksi:

Päivätoiminnan ohjaajana pärjäävät parhaiten henkilöt, joilla on hyvien vuorovaikutus- ja tiimityötaitojen lisäksi organisointitaitoa, sillä toimintaa suunnitellaan yhdessä asiakkaan sekä muiden työkavereiden kanssa. Välillä työpäiviin sisältyy monen asian yhtäaikaista hoitamista ja yllättäviä tilanteita, joissa vaaditaan sekä positiivista asennetta että pitkää pinnaa.

Säännöllinen päivätyö ja silti joka päivä on erilainen

Päivätoiminta sijoittuu arkisin ajalle klo 9–15. Viikonloppu- ja iltatöitä ei siis ole, ja lomakaudet ovat myös vapaat. Päivien sisällöt vaihtelevat suuresti asiakkaiden määrästä ja toiminnan laadusta riippuen, joten kahta samanlaista päivää ei siis tule. Työpäivät sujuvat ryhmiä tai toimintaa vetäessä, osallistujien kanssa keskustellessa ja asiakkaita avustaessa erilaisissa asioissa.

Tutustu taloihimme, joissa tarjoamme päivätoimintaa

Pasilan päivätoiminta

Helsinki, Pasila

Kuopion Validia-talo

Kuopio, Keskusta

Talotyyppi: Kerrostalo

Asuntoja: 27

Jyväskylän Validia-talo

Jyväskylä, Tourula

Talotyyppi: Kerrostalo

Asuntoja: 45

Rovaniemen Validia-talo

Rovaniemi, Keskusta

Talotyyppi: Kerrostalo

Asuntoja: 34

Tampereen Validia-talo

Tampere, Kissanmaa

Talotyyppi: Kerrostalo

Asuntoja: 107

Vaasan Validia-talo

Vaasa, Palosaari

Talotyyppi: Kerrostalo

Asuntoja: 34

Tutustu validialaisiin