Reija Lampinen palasi vuosikymmenten jälkeen Hervannan Validia-taloon: ”Koen, että minua kohdellaan täällä arvostavasti”
Vammaistyön uranuurtaja Reija Lampinen juhli kesällä 70-vuotissyntymäpäiväänsä Hervannan Validia-talossa, jossa hän asuu nyt jo toisen kerran. Lampinen muutti taloon ensi kertaa nuorena opiskelijana ja kohtasi siellä ihmisen, joka mullisti koko hänen elämänsä.
Reija Lampisen 70-vuotiseen elämäntaipaleeseen on mahtunut paljon työtä ja merkittäviä saavutuksia, mutta myös suurta rakkautta ja suunnatonta surua.
Yksi ympyrä Lampisen elämässä sulkeutui, kun hän muutti vuodenvaihteessa 2023 Hervannan Validia-taloon. Samaan taloon hän oli muuttanut kerran aiemminkin, yli neljä vuosikymmentä sitten. Soluasunto Invalidiliiton Tampereen palvelutalossa oli tuolloin Lampisen ensimmäinen oma koti, jossa hän aloitti nuorena aikuisena itsenäisen elämän.
”Ajattelin silloin myös, että vanhemmillani on oltava mahdollisuus vapautua säännöllisestä avustamisvastuusta”, Lampinen sanoo.
Vanhemmat avustajina koulutaipaleella
Vanhemmat olivat avustaneet tytärtään muun muassa koulutaipaleella.
Koska Reijalla on CP-oireyhtymä, hänet vapautettiin 1950-luvun tavan mukaan oppivelvollisuudesta. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että kunnalla ei ollut velvollisuutta kustantaa hänen koulunkäyntiään. Kun kotikunta ei vanhempien anomuksista huolimatta maksanut Reijan kansakoulua, he palkkasivat tytölle yksityisopettajan.
Oppikoulun pääsykokeet suoritettuaan Reija pääsi vihdoin aloittamaan opiskelun muiden lasten kanssa. Kahdeksan kilometrin koulumatka taitettiin linja-autolla, ja äiti oli joka päivä matkoilla mukana avustajana.
Nuoren opiskelijan itsenäinen elämä alkoi Hervannassa
Lampinen kirjoitti ylioppilaaksi 1973, ja seuraavana vuonna hän aloitti sosiaalipsykologian, sosiaalityön ja julkisoikeuden opinnot Tampereen yliopistossa. Oma koti Hervannasta löytyi 1977.
”Palvelutalo pyrki jo tuolloin tarjoamaan asukkailleen mahdollisuuden itsenäiseen elämään ja yksityisyyteen. Tärkeitä elementtejä olivat laadukkaat avustamispalvelut sekä ajanmukaiset ja asukkaiden tarpeita vastaavat tilat”, Reija muistaa.
Nuoren opiskelijan arki Hervannassa oli työntäyteistä, sillä Reija oli jo tuolloin kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Hän osallistui aktiivisesti muun muassa Invalidiliiton projekteihin, joissa kehitettiin vaikeavammaisten palveluasumista.
Käänteentekevä kohtaaminen
Muutto Hervantaan osoittautui käänteentekeväksi tapahtumaksi Reijan elämässä muutenkin kuin itsenäistymisen kannalta. Hän kohtasi pian muuttonsa jälkeen talossa asuvan Heikin, jonka kanssa alettiin nopeasti kulkea yhteisiä polkuja.
Nuortaparia yhdisti rakkauden lisäksi aktiivinen elämäntapa ja halu vaikuttaa. Molemmille kertyi erilaisia luottamus- ja kehitystehtäviä, minkä lisäksi he liikkuivat paljon kotikulmillaan Hervannassa, kävivät konserteissa ja teatterissa ja matkustelivat.
Suuresta rakkaudesta pohjattomaan suruun
Reijan soluhuone vaihtui kaksioon, ja hänen kämppäkaverikseen sinne muutti norjalainen metsäkissa Nöpö. Heikki piti oman asuntonsa samassa talossa, sillä yhteenmuutto Reijan kanssa olisi pienentänyt hänen eläkettään.
Kun eläkelainsäädäntö 1990 muuttui, pariskunta alkoi suunnitella avioitumista ja kirkkohäitä. Suunnitelmat saivat kuitenkin traagisen lopun, kun Heikki menehtyi nukkuessaan 1991.
Suuren rakkauden tilalle elämään tuli pohjaton suru. Reijan oli aloitettava elämänsä rakentaminen alusta uudelleen.
Kohtalokas kauppareissu
Eräällä kauppareissulla Reija huomasi sattumalta rivitaloasunnon näytön ja päätti käydä vilkaisemassa. Kaksi viikkoa myöhemmin hän oli ensiasunnon onnellinen omistaja.
Reija ja Nöpö muuttivat uuteen rivitalokotiinsa syksyllä 1992. Samalla Reijasta tuli henkilökohtaisten avustajiensa työnantaja, jonka piti vastata niin rekrytoinneista kuin työnantajavelvoitteistakin. Uudenlaisessa arjessa riitti opeteltavaa.
”Näissä asioissa ei akateeminen loppututkinto paljon auttanut”, Reija toteaa.
16 vuotta etätöitä riitti
Reija valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi 1983 ja aloitti seuraavana vuonna määräaikaisena tutkijana sosiaalihallituksessa. Vuodesta 1986 lähtien hän työskenteli Suomen CP-liitossa, jossa aloitti koulutussihteerinä ja eteni vammaispalveluvastaavaksi.
CP-liiton konttori sijaitsi Helsingissä, mutta Reija teki etätöitä Tampereelta käsin. 16 vuoden jälkeen hän sai tarpeekseen työpapereista makuuhuoneen nurkassa ja kuukausittaisista työmatkoista pääkaupunkiin. Niinpä hän muutti syksyllä 2002 Nöpön kanssa Helsinkiin.
Vammaisasiamiehen työ ei tule koskaan valmiiksi
Vuonna 2002 Reija myös siirtyi Helsingin kaupungin vammaisasiamieheksi. Toimenkuvan ytimessä oli vammaisten ihmisten yhdenvertaisuuden, perusoikeuksien, itsemääräämisoikeuksien ja osallisuuden edistäminen sekä epäkohtien näkyväksi tekeminen. Nämä ovat aina olleet Reijalle tärkeitä arvoja. Hänen ystävänsä onkin todennut osuvasti, että Reija on ollut uranuurtaja vammaistyön alalla.
”Vammaisasiamiehen tehtävän luonne oli sellainen, että yhden ongelman ratkaiseminen toi usein esiin viisi uutta epäkohtaa. Tuon kaltainen työ ei tule ikinä valmiiksi”, Reija sanoo.
Paluu Tampereelle kissojen kanssa
Reija jäi eläkkeelle 2018 ja muutti takaisin Tampereelle. Tällä kertaa asunto löytyi läheltä Tampere-taloa; sieltä käsin hänen oli helppo kulkea viikoittaisiin klassisen musiikin konsertteihin.
Klassisen musiikin ohella kissanäyttelyt olivat muodostuneet vuosien varrella Reijalle tärkeäksi harrastukseksi. Kun Reija palasi Tampereelle, hänen mukanaan muutti kolme kissaa, joiden kanssa hän kiersi näyttelyissä ympäri Suomea. Lähes joka reissulta oli tuomisina uusia ruusukkeita asunnon seinälle.
Harrastusten lisäksi Reija jatkoi eläkkeelläkin luottamustehtävissä ja asiantuntijana.
”Punaisena lankana ajatuksissani on aina ollut, että vammainen henkilö on ensisijaisesti ihminen ja vasta sitten vammainen ja että oma koti on edellytys aktiiviselle elämälle”, Reija sanoo.
Turvallinen Validia-talo ja mukava henkilökunta
Syksyllä 2022 Reija sai aivoinfarktin, jonka jälkeen hän joutui pohtimaan omia asumisratkaisujaan. Paluu tuttuun taloon Hervannassa tuntui järkevimmältä vaihtoehdolta, vaikka päätös ei ollut aivan helppo. Suru Heikin menettämisestä kulki yhä Reijan mukana, ja ajatus elämästä samassa talossa muistojen kanssa tuntui ahdistavalta.
Asiaa pohdittuaan Reija päätti kuitenkin muuttaa Hervannan Validia-taloon. Siellä hän huomasi, että arki solahti nopeasti uomiinsa.
”Talossa on turvallista, henkilökunta on mukavaa ja ruoka hyvää. Koen, että minua kohdellaan täällä arvostavasti”, Reija sanoo.
”Myös se oli iso asia, että kissat saivat muuttaa kanssani taloon. Se antaa voimia sopeutua tähän uuteen elämänvaiheeseen, kun lukuisat ruusukkeet voittanut abessinialainen vanha rouva Nano hyppää vierelleni sängylle ja puskee päätään käsivarteeni.”
Hervanta on taas Reijan koti.
Reija Lampisen elämäntarinan kertomisessa on avustanut hänen siskonsa Erja Lampinen, ja materiaalina on käytetty myös Reija Lampisen kirjoittamaa kirjaa Omat polut – vammaisesta lapsesta täysivaltaiseksi aikuiseksi.
