Vaasan vanhassa ja idyllisessä työläiskaupunginosassa sijaitsee Palosaaren Validia-talo, joka tarjoaa asukkailleen tuettua asumista. Jo viisi vuotta talossa viihtynyt Arto Yli-Jouto nauttii oman kodin rauhasta ja turvallisuuden tunteesta, joka syntyy siitä, että apu on aina lähellä.
Palosaaren Validia-talon asukas Arto Yli-Jouto muutti taloon jo vuonna 2018, kun reuma ja epilepsia tekivät yksin pärjäämisen mahdottomaksi.
”Muutin tänne, kun en pystynyt enää polven takia kävelemään rappusissa, enkä muutenkaan pärjännyt enää kotona kotihoidon avulla. Täällä saan apua heti, kun sitä tarvitsen”, Yli-Jouto kertoo Vaasan Validia-talon yksiköstä.
Arki rullaa mukavalla rutiinilla. Aamulla hoitaja tulee huoneeseen auttamaan, ja aamiaisen Yli-Jouto nauttii omassa huoneessaan. Päiviin kuuluu vaihtelevasti omahoitajahetkiä, fysioterapeutin käyntejä, ajanviettoa talon muiden asukkaiden kanssa ja omaa aikaa – kaikkea sopivassa suhteessa.
”Syön lounaan ja päivällisen ruokasalissa yhdessä muiden asiakkaiden kanssa. Osallistun myös päiväsalin päivätoimintaan, joka voi liittyä musiikkiin, olla elokuvan katselua tai vaikka askartelua”, Yli-Jouto kuvailee arkeaan.
Penkkiurheilu ja Validian päivätoimintaan osallistuminen mieluisinta ajanvietettä
Yli-Jouto viettää mielellään aikaa itsekseen tv:tä katsellen, sillä hän on intohimoinen penkkiurheilija, joka seuraa sekä pesäpalloa että suomalaisten urheilijoiden menestymistä kansainvälisesti.
”Lajeja on monia ja katselen kaikkea, mitä telkkarista tulee. Ensimmäisenä tulee mieleen Kytösaho mäkihypyssä, Tero Seppälä ampumahiihdossa, Markkanen koripallossa ja NHL:n suomalaispelaajat”, Yli-Jouto luettelee.
Hoitohenkilökunta järjestää päiväsalissa paljon erilaisia aktiviteetteja, joihin saa halutessaan osallistua. Yli-Jouto osallistuu, jos muilta tekemisiltään ehtii.
”Täällä pääsee myös kehittämään omaa motoriikkaansa. Eilen päivätoiminnassa keskityttiin käsimotoriikan kehittämiseen laittamalla nappeja alustaan”, Yli-Jouto kertoo.
Fyysisen suorituskyvyn ylläpitäminen on tärkeää asukkaille, sillä se edesauttaa toimintakyvyn ja itsenäisyyden säilymistä. Fysioterapian lisäksi jokaisella asukkaalla on nimetty omahoitaja, jonka kanssa voi tehdä kiireettä haluamiaan asioita.
”Meillä on hoitajien kanssa keskusteluhetkiä. Puhutaan asioita. Kesällä käydään vähän ulkona kelaamassakin”, asukas Yli-Jouto sanoo.
Omaa rauhaa ja ympärivuorokautista turvaa Vaasan asumisyksikössä
Ennen työkykynsä heikkenemistä Yli-Jouto ehti työskennellä 21 vuotta samassa työpaikassa. Nyt hän nauttii verkkaisista eläkepäivistään Vaasan Validia-talossa. ”Täällä saan olla rauhassa ja katsoa omaa telkkaria. Voin halutessani vaikka nukkua päiväunet”, Yli-Jouto kehuu asumista.
Viihtyvyyden lisäksi turvallisuus on tärkeää. Yli-Jouto on ollut tyytyväinen, että muutti Palosaareen. ”Apu on lähellä ja sitä saa vaikka keskellä yötä”, asukas Yli-Jouto toteaa. Se tuo turvan tunnetta. ”Parasta elämässä on, että saan asua täällä.”
Arki rullaa mukavalla rutiinilla Validian asumisyksikössä:
– Aamuisin hoitaja tulee auttamaan huoneeseen.
– Aamiaisen voi nauttia omassa huoneessaan.
– Päiviin kuuluu vaihtelevasti omahoitajahetkiä.
– Päivätoimintaan sisältyy mm. elokuvien katselua, askartelua ja musiikin kuuntelua.
– Normaaliin kuukausirytmiin kuuluu fysioterapeutin käyntejä.
– Ajanviettoa talon muiden asukkaiden kanssa ja omaa aikaa – kaikkea on sopivassa suhteessa.