Siirry sisältöön

Validia on hyvin pahoillaan esiin nousseista Seinäjoen asumisyksikköön liittyvistä puutteista, jotka ajoittuvat pääosin vuoteen 2022. Yhtiö on viime vuosina tehnyt normaalin valvontatyön ohella tiivistä yhteistyötä valvovien viranomaisten kanssa sekä rakentanut yhtiön omavalvontaa. Lisäksi yhtiö on panostanut vahvasti henkilöstön rekrytointiin, resurssointiin ja koulutukseen. Validian Seinäjoen yksikössä on tänä vuonna tehty normaalia hyvinvointialueen valvontaa sekä sisäinen auditointi, joissa ei ole ilmennyt mitään merkittävää. Lisäksi yksiköstä on tullut kolme asiakaspalautetta, joita on käsitelty normaalien prosessien mukaisesti. Yksikön asiakkaiden tyytyväisyyttä mittaava NPS on 60, henkilöstön tyytyväisyyttä mittaava ENPS on 45 ja yksikön viimeisin laatuindeksi on 93 %.

Olemme vielä tänään varmistaneet asiaa Valvirasta ja saamamme tiedon mukaan heillä on Validiaa koskien avoinna yksi vuodelta 2022 oleva kuolemantapauksen selvitys, joka odottaa lausuntoa kotisairaalasta. Ymmärryksemme mukaan Valvirassa ei ole nähtävissä epäselvyyttä asiassa.

Validiassa on asiakkaina paljon erittäin vakavia sairauksia sairastavia henkilöitä, mutta ei sairaalahoitoa vaativia potilaita. Asiakkaiden terveydenhuollosta vastaa aina hyvinvointialue. Vammaisten asumisyksikössä asutaan usein elämän loppuun saakka ja siksi henkilöitä menehtyy tämäntyyppisissä palveluyksiköissä. Saattohoidossa tehdään usein yhteistyötä esim. kotisairaalan tai hyvinvointialueen kanssa. Kaikissa kuolemantapauksissa toimitaan lainsäädännön ja viranomaisten ohjeiden mukaisesti. Mikäli asukas kuolee sairaalassa, kuolemansyy selvitetään siellä. Asukkaan kuollessa omassa asunnossaan kotonaan, esimerkiksi asumisyksikössä, tehdään aina kuolemansyynselvitys lääkärin ja/tai poliisin toimesta. Viranomaisten normaaliin toimintaan kuuluu selvittää huolellisesti kuolemantapaukset, ja joskus tähän menee myös valitettavan kauan aikaa. Tietojemme mukaan kuolemiin liittyvissä viranomaisselvityksissä ei koskaan ole todettu mitään epäselvyyksiä Validian toimintaan liittyen. Pidämme nyt mediaan nostettuja vihjauksia erittäin kohtuuttomana Seinäjoen yksikön henkilökuntaa kohtaan, kun viranomaisen loppuselvitys on valmistumassa.

Ilkka-Pohjalaisen tänään julkaisemassa artikkelissa kuvatut tapahtumat ja viranomaismuistiot ajoittuvat pääosin vuodelle 2022. Yhtiössä tehdään systemaattisesti omavalvontasuunnitelman mukaista omavalvontaa, viranomaisten sekä hyvinvointialueiden suorittamaa valvontaa sekä ulkopuolisia sertifioituja laatuauditointeja (KIWA). Ulkoisia auditointeja on toteutettu tänä vuonna 8 kpl ja sisäisiä suunniteltu 14 (joista 8 toteutettu, mukaan lukien Seinäjoki). Mikään näistä ei ole antanut aihetta toimintaan liittyviin huomautuksiin. Yhtiö on tehnyt merkittävää laadunkehitystyötä sekä asumispalveluita koskevan toimintatapauudistuksen varmistaaksemme asiakkaiden elämänlaatua ja työntekijöiden työn tekemisen laatua. Käytössä on mm. asumisen laatuindeksi, joka seuraa mm. omahoitajahetkien ja vapaa-ajan vieton tarjontaa​, perehdytysten toteutumista​, käyttäjäasiakkaiden tyytyväisyyttä​, lähihoitaja- tai sairaanhoitaja-nimikkeellä työskentelevien lääkeluvallisten henkilöiden määrää sekä henkilöstön tyytyväisyyttä ja mitoitusta. Kaikkia avainlukuja, kuten mm. henkilöstömitoitusta, seurataan myös viikoittain ja yksikkö- sekä vuorokohtaisesti.

Sote-alalla on edelleen merkittävä hoitajapula, joka koronan aikaan ja sen jälkimainingeissa oli lähes kestämätön, ja varmasti asetti hoitajien kuormituksen koville. Kevan 1.3.2023 julkaiseman raportin mukaan pelkästään kuntasektorilla on lähes 20 000 hoitajan työvoimavaje. Lähihoitajien osalta vaje on yli kymmenkertaistunut viimeisen kahden vuoden aikana. Vaikutukset näkyvät kaikessa sote toiminnassa niin varhaiskasvatuksesta vanhustenhuoltoon ja tämä tilanne näkyy ajoittain myös Validiassa. Lisäksi työelämän rakenne on muuttunut – lähi- ja sairaanhoitajista yhä useampi haluaa työskennellä määräaikaisena, osa-aikaisena ja keikkalaisena useammalle työnantajalle. Tämä johtaa siihen, että niin työnantajien kuin asiakkaiden on sopeuduttava siihen, että iso osa henkilöstöstä on jatkuvasti vaihtuvaa, eikä tilanne ole muuttumassa.

Validia on mm. kahteen kertaan tuonut Suomeen lähes 100 hoitajaa Filippiineiltä ratkaistakseen henkilöstön saatavuushaasteita. Lisäksi Validia on pyrkinyt ratkaisemaan kroonista sekä hetkittäistä henkilöstöpulaa mm. rakentamalla oppilaitosten kanssa omia koulutusohjelmia, lisäämällä työssäoppimista, tarjoamalla henkilöstölle erilaisia tehtävälisiä ja etuja sekä palkkaamalla viime syksyn aikana 50 hoitajaa ulkomailta. Tällä hetkellä tilanne on selkeästi parempi kuin kaksi vuotta sitten.

Niin yhtiön sisäiset kuin muutkin valvontakäynnit ovat äärimmäisen tärkeää jatkuvaa toimintaa, joiden avulla pystytään seuraamaan ja kehittämään toimintaa. Hoitajilla on myös työhön kuuluva velvollisuus tehdä mahdollisista epäkohdista ilmoitus työnantajalle tai huoli-ilmoitus viranomaisille. Validiassa on käytössä useita palautekanavia, joihin voi myös nimettömästi tehdä ilmoituksia. Kaikki ilmoitukset ja läheltä piti -tilanteiden raportoinnit ovat tärkeä osa omavalvontaa, ja niitä seurataan säännöllisesti johtotasollakin. Kaikki valvontaan liittyvät muistiot ja päätökset ovat yleisesti sosiaalipalveluissa normaalia toimintaa, joilla palveluita tuottavat yhtiöt valvovat omaa toimintaansa ja tilaajat sekä viranomaiset esim. sopimuksien toteutumista. Valitettavasti valvontaan liittyvät päätökset saattavat tulla merkittävällä viiveellä, vaikka toiminta tai puutteet olisi toiminnassa jo korjattu.

Yrityksemme on perustettu yhteiskunnallista tarkoitusta varten. Validia tuottaa asumis- ja kuntoutuspalveluita vammaisille. Yhtiön liikevoitto kanavoituu kokonaisuudessaan vammaisten aseman ja yhdenvertaisen kohtelun edistämiseen yhteiskunnassa joko oman toimintamme myötä tai omistajamme, voittoa tavoittelemattoman etu- ja palvelujärjestö Invalidiliiton, kautta. Yhtiöllä ei ole taloudellista eikä muutakaan motiivia laiminlyödä vammaispalveluita koskevia viranomaisvaatimuksia tai muutoinkaan toimia epäeettisesti.