Validia tavoittelee vammaispalveluiden innovaatio- ja laatujohtajuutta – Riikka Haahtela nimitetty yhtiön laatujohtajaksi
Yhteiskuntatieteiden tohtori Riikka Haahtela (41) on nimitetty Validian laatujohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 18.1.2021 lähtien. Haahtela siirtyy Validiaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastajan tehtävästä. Hänen vastuualueellaan on ollut Pirkanmaan vanhustenhuolto sekä päihde- ja mielenterveystyö. Riikka Haahtelalla on erittäin pitkä kokemus monipuolisista sosiaali- ja vammaispalveluiden viranomais-, suunnittelu- ja kehittämistehtävistä.
”Validiassa on viime vuonna aloitettu erittäin merkittävä ja intensiivinen kehitystyö, jossa panostamme etenkin henkilöstön saatavuuteen ja osaamisen kehittämiseen sekä palveluprosessien laadun tarkastelemiseen. Tämän kehityksen ytimessä on tiivis ja avoin yhteistyö kuntien, viranomaisten ja palveluiden käyttäjien kanssa.
Laatujohtajuus tarkoittaa meille sitä, että asiakkaat voivat aina luottaa Validian palveluiden korkeaan laatuun, asiakaslähtöisyyteen sekä edelläkävijyyteen. Haluamme kehittää jatkuvasti tapaamme toimia, jotta työntekijät voivat kokea tekevänsä merkityksellistä työtä ja saavansa kehittää Validiassa omaa ammattitaitoaan. Lisäksi tiivistämme dialogia sekä viranomaisten että muiden sidosryhmien kanssa mm. tekemällä laatutyömme tavoitteet ja tulokset avoimeksi sekä läpinäkyväksi. Uskomme myös, että kunta-asiakkaiden kanssa meillä on erinomaiset mahdollisuudet hyödyntää innovatiivisemmin mm. digitaalisuutta ja rakentaa yhdessä uusia, nykyaikaisia palveluita yhä vaativammille asiakasryhmille.
Riikka Haahtelalla on erittäin vakuuttava ja laaja-alainen kokemus alalta ja vammaispalveluiden kehittämisestä. Hän tuo meille erittäin arvokasta näkemystä sosiaalipalveluiden laadun kehittämisestä”, toteaa Validian hallituksen puheenjohtaja Kirsi-Marja Ura.
”Siirryn erittäin mielelläni Validiaan, jonka kanssa olen vuosien varrella tehnyt hyvää yhteistyötä. Yhtiössä on meneillään iso kehitys- ja kasvuvaihe, jossa tavoitteena on rakentaa alan johtava vammaispalveluiden tarjoaja ja asiantuntija. Tässä kehityksessä palveluiden laadulla, joka käsittää niin viranomaisvaatimukset kuin tilaajan, käyttäjän sekä myös liiketoiminnan odotukset, on keskeinen merkitys. Minulle on tärkeää, että myös asiakkaat ja omaiset otetaan mukaan palveluiden kehittämistyöhön.
Hyödyntämällä ja kehittämällä sähköisiä palveluita pystymme vahvistamaan vammaispalvelun asiakkaiden osallisuutta ja itsemääräämisoikeutta. On hienoa olla mukana matkalla rakentamassa yhteiskunnan erityisryhmille arvokasta elämää ja tekemässä arvokasta työtä”, kertoo Riikka Haahtela.
Lisää ajankohtaisia uutisia
Olemme mukana SuomiAreenassa – tule kuuntelemaan paneelikeskustelua hoiva-alan digitalisaatiosta!
Uutiset 28.5.2025Inhimillistä ja laadukasta hoivaa ei tulevaisuudessa synny ilman teknologian, digitalisaation ja tekoälyn täysimääräistä hyödyntämistä. Meillä …

Tervetuloa Pasilan päivätoiminnan puistojuhlaan 12.6.!
Uutiset 20.5.2025Yhteislaulua ja yhteisötaidetta! Pasilan päivätoiminta järjestää Helsinki-päivänä kaikille avoimen puistojuhlan. Tapahtumassa lauletaan muusikko Nuutti Hannulan …

Kansainvälistä sairaanhoitajapäivää vietetään 12.5. – Sairaanhoitaja Anu Eloranta muutti Rovaniemelle päähänpistosta
Uutiset 12.5.2025Sairaanhoitajat tukevat monen suomalaisen käyttämiä sosiaalipalveluita, kuten vammaispalveluita. Validia tuottaa valtakunnallisesti palveluita vammaisille ja vammautuneille …
