Siirry sisältöön

Entinen freestylelaskija Pekka Hyysalo on kiitollinen yksilöllisestä, moniammatillisesta kuntoutuksesta, jota hän sai vakavan lasketteluonnettomuutensa jälkeen Validian Synapsia-talossa.

”Täällä Synapsiassa on ollut tosi kokonaisvaltaista ja ammattitaitoista kuntoutusta. Sain paljon irti varsinkin niistä ensimmäisistä jaksoista”, entinen freestylelaskija Pekka Hyysalo sanoo. Hyysalo joutui huhtikuussa 2010 vakavaan lasketteluonnettomuuteen ja sai hengenvaarallisen aivovamman. Hän aloitti kuntoutuksen Validian Synapsia-talolla muutamaa kuukautta onnettomuuden jälkeen, elokuussa 2010.

Luulin palaavani takaisin arkeen ihan kuin mitään ei olisi sattunut

Aivan ensimmäisestä kuntoutusjaksostaan Hyysalolla ei ole kovin tarkkoja muistikuvia. Hän kuvailee olleensa sen aikana kuin unimaailmassa. ”Luulin palaavani takaisin arkeen ihan kuin mitään ei olisi sattunut”, Hyysalo muistelee. ”Toisen jakson alussa masennuin ensin tosi syvästi. Sitten tajusin, mistä on kyse, ja päätin, ettei tästä ole mitään muuta tietä kuin ylöspäin. Ja sitten olin valmis ottamaan ammattilaisten apua vastaan. Tokalla jaksolla minulla oli motivaatiota, ja painon täysillä.”

Katso koko Pekan kuntoutuspolku hänen itse kertomana.

Ratkaiseva käänne Synapsiassa

Hyysalo oli Synapsiassa yhteensä neljällä kuntoutusjaksolla. ”Näillä kuntoutusjaksoilla on ollut siinä mielessä ihan valtavan tärkeä rooli kuntoutusmatkassani, että täällä kaikki kuntoutukset oli nivottu yhteen tehokkaasti. Samanlaiseen kuntoutusrypistykseen ei mitenkään pysty tuolla ulkomaailmassa. Täällä asut kuntoutuksessa ja kaikki tukevat sinua siinä, että voit tehdä parhaasi joka kuntoutussessiossa”, Hyysalo sanoo.

”En ole ollut muissa keskuksissa, enkä tiedä mistään muista teistä, koska pääsin heti tänne Validiaan. Validia tarjosi minulle kaiken, mitä osasin pyytää, ja ehkä vähän vielä enemmänkin.”

Kuntoutuspolkunsa merkittävimpänä tapahtumana Hyysalo muistelee hetkeä Synapsian yläkerroksessa. ”Ymmärsin, että tämä on tässä: minä joko jään tähän sänkyyn makaamaan tai sitten hyppään tästä pyörätuolin selkään – mikä ei muuten ollut ihan yksinkertainen hyppy noina vuosina – ja menen alakerran kuntosalille ja teen parhaani oman tulevaisuuteni eteen.”

”Joka puolelta tulee uusia mahdollisuuksia”

Ennen onnettomuutta Hyysalolla oli elämässään yksi päämäärä: tulla maailman parhaaksi laskettelijaksi. ”Kun se vietiin pois, en tiennyt, mihin kuuluin. Mutta kun siinä hetken kiduin ja surkuttelin itseäni, ymmärsin, että en minä oikeasti parane yhtään itkemällä. Ainoa, millä voin nousta tästä suosta, on työnteko. Ja sitten olen tehnyt töitä ja uskonut itseeni”, Hyysalo sanoo.

”Parasta elämässäni juuri tällä hetkellä on se, että minusta tuntuu, että joka puolelta tulee uusia mahdollisuuksia. Tämän eteen olen oikeasti tehnyt paljon töitä. Tuntuu siltä, että pikkuhiljaa ne tehdyt työtunnit maksavat itsensä takaisin.”

Suurimmaksi tavoitteekseen Hyysalo mainitsee pitkän ja onnellisen elämän. Hän haluaa jakaa ympärilleen positiivisuutta ja auttaa muita ihmisiä saavuttamaan samankaltaisia asioita, joita hän itse on kuntoutuksessaan saavuttanut. Tämän vuoksi Hyysalo myös vierailee edelleen mielellään Synapsia-talossa. ”Olen käynyt täällä parikin kertaa tsemppaamassa toisia kuntoutujia. Minulla on sellainen olo, että koska olen saanut täältä niin paljon, haluan antaa kaikille kuntoutujille vähintään yhtä paljon takaisin. Enhän minä pysty antamaan yhtä paljon, mutta voin yrittää tehdä parhaani.”

Pekka Hyysalo

  • Entinen freestylelaskija.
  • Loukkaantui ammattilaisuransa alkuvaiheessa lasketteluonnettomuudessa 28. huhtikuuta 2010.
  • Sai vakavassa onnettomuudessa hengenvaarallisen aivovamman.
  • Aloitti elokuussa 2010 yksilöllisen, moniammatillisen kuntoutuksen Validialla.