Siirry sisältöön
Henkilökohtainen avustaja ja asiakas kaupassa

Kansainvälistä vammaisten päivää vietetään vuosittain joulukuun kolmas. Päivän viettäminen juontaa juurensa YK:n yleissopimukseen vammaisten oikeuksista vuodelta 2006. Suomi liittyi sopimukseen mukaan vuonna 2016 ja sopimus velvoittaa jäsenvaltion takaamaan vammaisille henkilöille kaikki samat oikeudet, jotka on vahvistettu muissakin ihmisoikeussopimuksissa. Keskeisin ajatus on syrjinnän kieltäminen ja tasapuolinen kohtelu kaikilla elämänalueilla. Vammaisuuden vaikutus tulee ottaa huomioon yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla niin rakennetun ympäristön, informaation kuin osallisuuden saavutettavuuden varmistamiseksi.

Vammaispalvelut mahdollistavat mielekkään arjen

Suomen YK-liiton mukaan maailmassa on yli miljardi vammaista henkilöä, ja he muodostavat yhden eniten syrjäytyneistä ryhmistä. Vammaisten henkilöiden elämää ja kehitystä vaikeuttaa erilaiset fyysiset, oikeudelliset ja sosiaaliset esteet. Vammaisille suunnatut palvelut, kuten asumispalvelut, päivätoiminta, kuntoutus ja henkilökohtainen apu, ovat keskeisessä asemassa takaamassa vammaisten henkilöiden sujuvan arjen. Yksi tällaisia palveluita monipuolisesti käyttävä on Turun Validia-talon asukas Juha Jokinen. Juhan arki asumispalveluissa täyttyy kuntoutuksesta, päivätoiminnasta sekä erilaisista mielekkäistä aktiviteeteista ja arkipuuhista henkilökohtaisten avustajien avulla.

Juhalla on ollut liikuntavamma syntymästään lähtien, mikä rajoittaa hänen jokapäiväistä elämäänsä ja hän tarvitsee apua sekä erilaisia apuvälineitä arjessaan. Hän on asunut Turun Validia-talossa vuodesta 2018 lähtien ja viihtyy asumispalveluissa hyvin. Juhan vamma rajoittaa hänen elämäänsä, mutta siitä huolimatta hän toimii aktiivisesti: hänelle tärkeitä harrastuksia ovat ulkoilu, saunominen, lukeminen sekä television katselu ja radion kuuntelu. Osa näistä mahdollistuu henkilökohtaisen avustajan avulla ja parhaillaan hän suunnitteleekin Turun edustan risteilyä henkilökohtaisen avustajan kanssa. Arki on monipuolista ja mielekästä rajoitteista huolimatta.

Juha haki alun perin itse Validia-talon asukkaaksi. ”Olimme puita pilkkomassa, ja yhtäkkiä sanoin äidille, että haluan Validialle asukkaaksi”, Jokinen muistelee. Validian henkilökohtainen avustaja on tärkeä apu kaikessa: ”Tarvitsen apua esimerkiksi taksiin nousemisessa ja sieltä poistumisessa sekä ostoksilla käymisessä. Henkilökohtainen avustaja on välttämätön kaikenlaisissa arjen tekemisissä, eikä arki onnistuisi ilman avustajaa. Avustajan kanssa käymme yhdessä kauppareissuilla, ja esimerkiksi viime viikolla kävimme elokuvissa”, Juha kertoo ja jatkaa: ”Minulla ei ole vakituista avustajaa, vaan avustajaksi tulee henkilö, joka kulloinkin on saatavilla. Avustajassa tärkeää on, että hän tekee ne asiat, mitä pyydän. Esimerkiksi ruuan kantaminen pöytään, jos käymme syömässä yhdessä”, Jokinen täsmentää.

Juhalla on käytössään saattajakortti, jonka avulla henkilökohtainen avustaja pääsee ilmaiseksi asiakkaan kanssa liikunta- ja kulttuuripalveluihin. ”Esimerkiksi elokuvissa käydessä avustaja pääsee katsomaan elokuvan kanssani ilmaiseksi”, kertoo Juha. Henkilökohtaiselta avustajalta ei vaadita sote-alan koulutusta ja työtä voi tehdä myös osa-aikatyönä esim. opiskeluiden ohella tai eläkkeellä. Henkilökohtaisen avun työ avartaa myös avustajan maailmaa erilaisten kokemusten ja arjen kautta.

Apuvälineet ja kuntoutus arjen helpottajina

Myös apuvälineet ovat osa Juhan jokapäiväistä elämää, jotta arki sujuu paremmin: ”Minulla apuvälineinä toimivat kävelykepit, pyörätuoli, jalkatuet ja tukikengät. Rappusiin minun ei kannata mennä, mutta jos on pakko, kuljen sivuttain ja pidän kaiteesta kiinni. Pitkät matkat hoituvat kävelykeppien ja pyörätuolin kanssa”, Juha kuvailee.

Asiakas polkee pyörää fysioterapiassa

Kunnostaan aktiivinen Juha pitää huolen mm. fysioterapiassa: ”Käyn Turun Validia-talon fysioterapiassa, jossa teen tasapaino- ja kävelyharjoituksia sekä poljen kuntopyörällä”, Jokinen kertoo.

”Elämä on ihan mukavaa elämää, ei ole mitään moitittavaa. Parasta on se, että pääsee käymään joskus kuntosalilla”, tyytyväinen Juha päättää.