Järvenpään Validia-talo

Järvenpään Validia-talo valmistui alkuvuodesta 2022 ja onkin jo saanut kiitosta sen viihtyisistä ja moderneista tiloista sekä loistavasta sijainnista. Erityisesti esteetön sauna on ollut asukkaiden suosiossa. Talo on vahvasti yhteisöllinen eikä sen yhteisissä tiloissa ole juttukaverista pulaa. Mukavaa yhteistekemistäkin kehitetään yhdessä asukkaiden kanssa samalla, kun saadaan talon arki asettumaan uomiinsa.
Kinnarin Validia-talo tarjoaa tehostettua palveluasumista

Yhteisöllistä arkea nykyaikaisissa tiloissa Järvenpään Validia-talossa

Upouudessa Järvenpään Validia-talossa vaalitaan ja rakennetaan yhteisöllistä henkeä viettämällä paljon aikaa asukkaiden kanssa.

Vuoden 2022 alussa avattuun Järvenpään Validia-taloon on luotu alusta saakka vahvasti yhteisöllistä henkeä. ​Alakerran yhteistilasta löytää juttuseuraa aamusta iltaan, ja tilassa on myös iso televisio asukkaiden käytössä.​

Kun uuden talon arki on asettunut uomiinsa, aloitamme säännöllisen viriketoiminnan ja vahvistamme yhteisöllisyyttä entisestään yhteisillä illanvietoilla esimerkiksi pelejä pelaten tai musiikkia kuunnellen. Asukkaat voivat myös esittää toiveita yhteiselle tekemiselle talossa.

Kesän tullen hyödynnämme viihtyisää pihaamme pihapelien merkeissä, ja kesäaikaan pääsemme kokoontumaan myös oman grillimme ääreen.

Esteetön sauna asukkaiden erityisessä suosiossa 

Kaksikerroksisessa Järvenpään Validia-talossa on 32 asuntoa, joissa kaikissa onmahdollisuus valmistaa ruokaa liedellä tai lämmittää aterioita mikrossa. Asuntojen varustukseen kuuluvat myös jääkaappi ja pakastinlokero. Lisäksi asukkaitamme palvelee kuumennuskeittiö, josta voi tilata Validian ateriapalvelun ruokia omassa kodissa tai yhteisissä tiloissa nautittavaksi.

Yhteisiin tiloihimme kuuluvat alemman kerroksen ruokasali ja toisen kerroksen oleskelutila, josta pääsee suoraan ​yhteiselle lasitetulle parvekkeellemme.

Upouudet, toimivat ja viihtyisät tilamme ovat saaneet asukkailtamme paljon kiitosta. Heidän erityisessä suosiossaan on esteetön saunamme.

Tasaisessa maastossa on mukava liikkua

Järvenpään Validia-talo sijaitsee Kinnarin kaupunginosassa rauhallisella pientaloalueella, jossa asuu paljon muun muassa lapsiperheitä. Naapurustossa on tilaisuus tutustua monenlaisiin ja monen ikäisiin ihmisiin; talon lähimpiä naapureita ovat päiväkoti ja tataarien rukoushuone.

Talon pihasta on helppo lähteä ulkoilemaan, sillä maasto on tasaista ja esteettömiä reittejä pitkin pääsee mukavasti vaikkapa kilometrin päässä sijaitsevaan rantapuistoon piknikille.

Myös kaikkien keskeisten palvelujen äärelle pääsee esteettömiä reittejä pitkin. Järvenpään sosiaali- ja terveysasemalle on matkaa puoli kilometriä, lähin kauppa on alle kahdensadan metrin päässä, ja reilun puolen kilometrin päästä löytyy maailman parhaaksi ruokakaupaksikin valittu suuri automarket.

Penkkiurheilua pääsee harrastamaan läheisellä urheilukentällä, ja kulttuuria taas voi harrastaa noin puolen kilometrin päässä sijaitsevassa Järvenpää-talossa, jossa järjestetään tapahtumia näyttelyistä konsertteihin.

Validia-talolta on hyvät kulkuyhteydet kauemmaskin: rautatieasemalle on matkaa 650 metriä, ja talon omalla pihalla on invaparkkipaikat sekä erilliset parkkipaikat vierailijoille.

Katso kaikki Validian vapaat asunnot.

Lisätietoja asumisesta voit kysyä Pirjo Vahla, aluepäällikkö, puh. 044 478 4023

Töihin Järvenpään Validia-taloon?

Upouudessa Järvenpään Validia-talossa on viihtyisät, toimivat tilat, jotka on suunniteltu nykyaikaista palveluasumista varten. Taloon on hyvät kulkuyhteydet julkisilla liikennevälineillä, ja työntekijöiden autoillekin on varattu parkkitilaa pihasta.

Toiminta Järvenpään talossa on yhteisöllistä, mikä luo osaltaan lämmintä ilmapiiriä taloon. Vietämme paljon aikaa mukavien asukkaidemme seurassa, ja suunnittelemme yhteistä tekemistä yhdessä heidän kanssaan.

Järvenpään Validia-talossa pääset osaksi työyhteisöä, jossa on hyvä yhdessä tekemisen meininki. Uudessa yksikössä pystyt myös aidosti vaikuttamaan siihen, millaiseksi työkulttuurimme ja yhteisömme henki muodostuvat.
Katso avoimet työpaikkamme täältä.

Yksikön omavalvontasuunnitelma:

 

 

Etkö löytänyt etsimääsi?
Ota yhteyttä

020 33 1200

Haluan että minuun otetaan yhteyttä

 

Täytä yhteydenottolomake