Siirry sisältöön

Timo Allen aloitti Ryhmäkoti Jatkossa yhdeksän vuotta sitten. Timo on viihtynyt lähihoitajana Validialla. Tulin taloon kolmisen vuotta sitten, kun Ryhmäkoti Jatko siirtyi Kalliolan setlementiltä Validialle. Kokonaisuudessaan olen ollut Jatkossa töissä yhdeksän vuotta.

Asukkaat ovat siis tulleet minulle tutuiksi. On kiva, kun he kysyvät lähtiessäni, milloin tulen taas töihin, ja kertovat odottavansa seuraavaa tapaamista. Teen kolmivuorotyötä, joten olen paikalla erilaisiin vuorokaudenaikoihin.

Kodinomainen ympäristö ja uusinta teknologiaa

Ryhmäkoti Jatko on kodinomainen ympäristö, jossa asuu kuusi vaikeasti liikuntavammaista ihmistä. Neljä heistä käyttää puheen sijasta vaihtoehtoisia kommunikaatiomenetelmiä.

Meillä on käytössä paljon teknologiaa. Olemme hankkineet Jatkoon uusia apuvälineitä sitä mukaa, kun teknologia kehittyy. Talon apuvälinevastaavana käyn joka toinen vuosi alan messuilla. Siellä pääsen tutustumaan uusimpiin teknologisiin ratkaisuihin, ja teen siltä pohjalta ehdotuksia välineistä, jotka meille kannattaisi hankkia.

Olen myös Jatkon ruokavastaava. Suunnittelen viikoittaiset ruokalistat ja teen ostoslistat kauppatilauksia varten. Pyrin huolehtiman siitä, että asukkaamme saavat monipuolista ja terveellistä ravintoa.

Laitamme ruokaa yhdessä, ja vietämme muutenkin paljon aikaa porukassa Jatkon keittiössä ja olohuoneessa. Meillä on myös tapana ulkoilla yhdessä päivittäin.

Hyviä keskusteluja juttukerhossa

Työhömme kuuluu hoitotyön ohessa kodinhoidollisia tehtäviä. Kokkaamisen lisäksi muun muassa pesemme pyykit ja siistimme paikkoja siivoojan käyntien välillä.

Olemme järjestäneet asukkaille myös taide- ja juttukerhot. Juttukerhossa syntyy usein hyvää keskustelua, ja juttelemme muutenkin paljon kaikenlaista, myös ihan kahden kesken asukkaiden kanssa.

Kaikkein parasta työssäni on se, että jokainen päivä on erilainen. Moni asukkaistamme tykkää käydä esimerkiksi konserteissa, ja niihinkin lähden usein mukaaan. Työyhteisössämme on kymmenkunta ihmistä, kaikki omansalaisia persoonia, niin kuin tietysti asukkaammekin. Huumorintaju ja joustavuus ovat työssämme tärkeitä asioita.

Timo Allen
lähihoitaja

Ryhmäkoti Jatko, Helsinki

Ohjaaja Monikan uratarina ryhmäkoti Jatkossa

Viihdyn Jatkossa, koska täällä on hyvä ilmapiiri ja koska työ on mielenkiintoista ja monipuolista. Ei ole kahta samanlaista työpäivää. Päivien kulku pohjautuu asukkaiden rytmiin: milloin kukin menee päivätoimintaan ja tulee sieltä kotiin ja milloin kukakin haluaa nousta ylös ja mennä nukkumaan.

Kaksi asukasta ja hoitaja keskustelevat ja juovat kahvia.

Ryhmäkoti Jatko

Yhteisöllisessä ryhmäkodissa Helsingin Pohjois-Haagassa vietetään paljon aikaa yhdessä, suunnitellaan arkea sekä vieraillaan läheisessä Alppiruusupuistossa.

Validialainen hoitaja.

Töissä asumisen palveluissa

Meillä hoitotyö on monipuolista ja ihmisläheistä. Hoitajat ovat asiakkaillemme läheisiä ja auttavat heitä elämään mahdollisimman normaalia arkea. Me noudatamme kaikessa auttamisessamme kuntoutumista tukevaa ja toimintakykyä ylläpitävää työotetta, ja hyödynnämme työssämme apuvälineitä ja teknologiaa.