Siirry sisältöön

Sastamalan Validia-koti on 6‑paikkainen lastensuojelun erityistason yksikkö, joka sijaitsee Pirkanmaalla Sastamalan Tyrväänkylässä rauhallisessa maalaismaisemassa. Yksikkö toimii kaksikerroksisessa omakotitalossa, jossa jokaisella nuorella on oma huone, jonka voi sisustaa omien mieltymysten mukaan. Sastamalan Validia-koti on erikoistunut 12–17‑vuotiaiden psyykkisesti oireilevien tai neuropsykiatrisia haasteita kokevien nuorten tukemiseen.

Sastamalan Validia-kodin henkilöstö koostuu sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisista, kuten sosionomeista, yhteisöpedagogista, sairaanhoitajasta ja lähihoitajista. Osalla henkilökunnasta on lisäkoulutuksena esimerkiksi perhetyön, neuropsykiatrisen valmennuksen ja seksuaalineuvonnan koulutuksia sekä muita nuorten ja perheiden tukemiseen liittyviä osaamisalueita. Työryhmän jäsenet ovat aidosti kiinnostuneita nuorten elämästä ja tottuneita kohtaamaan heitä keskustelun, yhteisen tekemisen ja toiminnallisten menetelmien kautta.

Sastamalan Validia-kodin kuntoutus perustuu nuoren ja omaohjaajan välisen kiintymyssuhteen luomiseen. Vahva kiintymyssuhde mahdollistaa nuorelle korjaavia kokemuksia, traumojen turvallista käsittelyä, turvallisuuden tunnetta ja luottamusta tulevaan. Jokaiselle nuorelle nimetään sijoituksen alussa kaksi omaohjaajaa. Työskentely sisältää keskusteluja, yhteistä tekemistä sekä retkiä lähelle ja kauemmas.

Kodinomaisessa ympäristössä arki rakentuu selkeistä päivä- ja viikkorytmeistä: ruokailut, hygieniasta huolehtiminen, koulussa tai työssä käyminen, rentoutuminen, talon yhteiset toiminnot sekä suhteiden ylläpito perheeseen ja läheisiin. Avoin ja kodinomainen ilmapiiri tarjoaa nuorelle turvallisen ympäristön harjoitella itsenäisiä valintoja aikuisten tuella.

Tasapainoista kasvua aikuisuuteen tuetaan monipuolisesti huomioimalla nuoren yksilölliset haasteet, vahvuudet ja tarpeet. Elämänhallintataitojen harjoittelu on osa arkea ja näkyy viikkorutiineissa, koulunkäynnin ja harrastusten tukemisessa sekä arjen valintojen opettelussa. Pieni yksikkökoko tarjoaa hyvän ympäristön oppia vuorovaikutustaitoja ja yhteisön jäsenenä toimimista. Tärkeässä roolissa ovat myös suhteet vanhempiin ja muihin läheisiin, joiden kanssa pidetään säännöllisesti yhteyttä ja joita tuetaan yhteistyössä henkilökunnan kanssa. Nuori saa henkilöstöltä emotionaalista ja kognitiivista tukea arjen eri vaiheissa.

Kaikille Sastamalan Validia-kotiin sijoitetuille nuorille laaditaan viikoittain viikko-ohjelma omaohjaajien toimesta. Kuukausikoosteet sekä hoito- ja kasvatussuunnitelmat tehdään yhdessä nuoren kanssa. Yksikössä kannustetaan avoimeen palautteenantoon, ja kuukausittain kerätään palautetta nuorilta, heidän läheisiltään ja vastuusosiaalityöntekijältä. Kuntoutuksen vaikuttavuutta arvioidaan elämänhallintamittarin avulla.

Kaisa Heikkilä
Yksikönjohtaja, Sastamalan Validia-koti
Ohjaajat
Ohjaajat, Sastamalan Validia-koti

Lisätietoa ja sijoituskyselyt

Kirsi Salo
Aluepäällikkö, lastensuojelupalvelut
Sijoituskyselyt

Lisätietoa työpaikoista

Käyntiosoite

Sarkiantie 391

38200 sastamala

Pirkanmaa

Reitti tänne

Perustiedot

Palvelumme:Lastensuojelupalvelut