Siirry sisältöön

Lähihoitaja Tarja on ollut Validialla töissä jo yli 14 vuotta. Tarja on viihtynyt hyvin Tampereen yksiköissä.

Joimme juuri työkavereiden kanssa kakkukahvit sen kunniaksi, että minulla tuli täyteen vuosi Tampereen Validia-talossa Ritakadulla.

Yhteensä olen ollut töissä Validialla yli 14 vuotta. Tulin Hervannan taloon opiskelijatyttönä, ensin kesätöihin 2006 ja sen jälkeen keikkariksi ja lomatuuraajaksi. 2007 sain lähihoitajan paperit ja jäin Hervantaan vakituiseksi.

Mietin opiskeluaikoinani erilaisia vaihtoehtoja työpaikaksi, mutta esimerkiksi sairaaloiden hierarkia oli minulle liian jyrkkää. Nykyisessä työssäni pidän siitä, että saan olla paljon asukkaiden kanssa ja tehdä työtäni vapaasti. Työskentely ei ole kaavamaista, ja huumorilla pärjää pitkälle.

Validialla on kivaa myös se, että talon sisällä on niin monenlaisia mahdollisuuksia. Jos kaipaa vaihtelua, voi siirtyä tiimistä tai talosta toiseen tai muuttaa jopa töihin toiselle paikkakunnalle. Halutessaan saa myös pysyä vuodesta toiseen samoissa tehtävissä.

Kivointa arjessa on asiakkaiden ilahduttaminen

Työskentelen nykyisin Tampereen Validia-talon Ryhmäkoti 2:ssa. Työ on tosi vaihtelevaa, ja tehtäviä voi tulla päivän mittaan lennossa. Tämä sopii minulle hyvin, sillä tykkään vaihtelusta.

Kaikkein kivointa arjessamme on se, kun voimme tehdä jotain, mistä asukkaalle tulee hyvä mieli. Sen ei tarvitse olla mikään iso juttu. Voimme vaikka mennä pihalle syömään jäätelöt yhdessä. Korona-aikana myös se on ollut merkityksellistä, että olemme jääneet juttelemaan kunkin asukkaan kanssa vähän tavallista pitemmäksi toviksi. Se tuntuu itsestänikin kivalta.

Tyhmiä kysymyksiä ei olekaan

Mukavien asukkaiden lisäksi meillä on mukava työporukka, jossa nauretaan paljon ja tehdään töitä hyvällä mielellä. Meillä jokainen saa olla oma itsensä.

Olemme sekä entisessä työporukassani Hervannassa että nyt täällä Ritakadulla sopineet, että aina saa kysellä. Tyhmiä kysymyksiä ei olekaan. Me pitkään talossa olleetkin kyselemme jatkuvasti asioita toisiltamme ja neuvomme toisiamme. Näin pyrimme madaltamaan kysymisen kynnystä myös nuorille työkavereillemme.

Tarja Holmström
lähihoitaja
Tampereen Validia-talo

Tampereen Validia-talo ulkoapäin, kerrostalo, jossa lasitetut parvekkeet.

Tutustu Tampereen Validia-taloon

Kolmen rakennuksen kokonaisuus on Suomen suurin hoivapalvelukokonaisuu, jossa tarjoamme monipuolisia asumispalveluja sekä päivätoimintaa.

Hoitaja ja asiakas tekevät yhdessä salaattia.

Töissä asumisen palveluissa

Meillä hoitotyö on monipuolista ja ihmisläheistä. Hoitajat ovat asiakkaillemme läheisiä ja auttavat heitä elämään mahdollisimman normaalia arkea. Me noudatamme kaikessa auttamisessamme kuntoutumista tukevaa ja toimintakykyä ylläpitävää työotetta, ja hyödynnämme työssämme apuvälineitä ja teknologiaa.