Siirry sisältöön
Bodil Storå

Riitta Koivumäen ja Bodil Storån ystävyys on melkein yhtä vanha kuin Turun Validia-talo. Koivumäki kuulu talon alkuperäisiin asukkaisiin, ja Storå liittyi joukkoon muutamaa vuotta myöhemmin.

Bodil Storå sai lämpimän vastaanoton muuttaessaan Turun Validia-taloon, silloiseen Invalidiliiton palvelutaloon, syksyllä 1985.

”Sain tukihenkilökseni Riitan, joka neuvoi kaikki käytännön asiat. Riitta myös lainasi minulle puhelintaan alkuvaiheessa, kun minulla ei vielä ollut omaa puhelinta”, Storå muistelee.

Asuminen lähti sujumaan heti mukavasti, kun tukena oli mukava naapuri. Ja Riitta Koivumäki olikin osaava tukihenkilö, sillä hän oli asunut Turun talossa siitä saakka, kun ovet ensi kertaa avattiin.

”Muutin tänne 1. huhtikuuta 1982, eikä tämä ole aprillipila”, Koivumäki nauraa.

”Asuntohakemuksen täytin yhdessä isän kanssa, ja äiti epäili, että palaan kahden viikon päästä takaisin kotiin. Mutta en palannut!”

40 vuotta asukkaana Turun talossa

Koivumäki viihtyi talossa alusta saakka hyvin. Apua oli aina saatavilla, ja henkilökunta opasti kaikissa käytännön asioissa.

”Paitsi että kahvinkeittimen käyttöä kukaan ei muistanut neuvoa, ja keitin ensimmäiset kahvit hyllylle”, Koivumäki muistelee nauraen.

Samalla kun Turun talo juhli 40-vuotispäiväänsä, Koivumäellä tuli siis täyteen 40 vuotta asumista talossa.

Vuosiin mahtuu monenlaisia hauskoja muistoja, kuten heti 1980-luvun alussa vietetyt naamiaiset, joissa Koivumäki oli pukeutunut mieheksi.

”Olen mukana kaikessa, mitä tässä talossa järjestetään. Minua ei tarvitse kahta kertaa pyytää!”

Riitta Koivumäki Turun Validia-talosta.

Ystävysten yhteiset teatteriretket

Storåkin on ehtinyt asua Turun Validia-talossa jo lähes 37 vuotta, ja vuosien varrella hänestä ja Koivumäestä on tullut hyviä kavereita. Yhteisiin mielenkiinnonkohteisiin kuuluu teatteri; yhdessä on nähty niin Robin Hood kuin kesäteatterinäytelmä Lumikki ja seitsemän kääpiötäkin.

Teatteriretkillä ystävykset käyvät muun muassa talossa kokoontuvan SPR:n kerhon kanssa. Molemmat ovat olleet mukana kerhon toiminnassa yli 30 vuotta.

Joka toinen maanantai kokoontuvassa kerhossa on vaihtuvia teemoja, joista suosituin on levyraati. Myös musiikki on lähellä sekä Koivumäen että Storån sydäntä.

Koivumäki pitää erityisesti kotimaisesta tanssimusiikista.

”Lempilaulajani on tällä hetkellä ehkä Juha Tapio”, Koivumäki sanoo.

”Minä taas olen jäänyt musiikkimaussani kiinni 60-lukuun. Tykkään Beatlesista, Elviksestä ja Simonista & Garfunkelista”, Storå listaa.

Tuulan sämpylät ovat ihania!

Ihania sämpylöitä ja mukava henkilökunta

Tänä keväänä iloa Turun Validia-taloon on tuonut 40-vuotisjuhlien lisäksi vasta valmistunut remontti. Storå on erityisen ilahtunut siitä, että remontin myötä pihalle saatiin katos, jonka alla on mukava ulkoilla.

”Meillä on nyt myös hieno ruokasali, jossa pöytien korkeutta voi säätää. Ja sekin on kiva, että suurin osa pöydistä on pyöreitä. Niiden ympärille pääsee hyvin juttelemaan muiden asukkaiden kanssa”, Koivumäki kertoo.

Yksi asia uusitussa ruokasalissa on kuitenkin ennallaan: talossa alusta saakka työskennelleen Tuula-kokin ruoat ja leivonnaiset.

”Tuulan sämpylät ovat ihania!” Koivumäki huokaa.

”Ei varmasti ole mitään, mitä Tuula ei osaisi kokata. Hän tekee parempaa ruokaa kuin missään ravintolassa”, Storå puolestaan kehuu talon kokkia.

Ystävykset ovat yksimielisiä: hyvä ruoka on yksi parhaista asioista 40-vuotiaassa Turun Validia-talossa.

”Ja henkilökunta on mukavaa, ja apua saa aina”, Koivumäki lisää vielä.