Siirry sisältöön
Tia Tuhkala, Launeen Validia-talo

Tia Tuhkala työskentelee perushoitajana Launeen Validia-talolla ja on koulutukseltaan myös seksuaalineuvoja. Koulutuksellaan ja kokemuksellaan hän tuo työhönsä monipuolista osaamista, joka tukee asiakkaiden hyvinvointia ja elämänlaatua.

Olen Tia Tuhkala ja toimin perushoitajana Launeen Validia-talolla. Perushoitajan työ on mahdollistaa asiakkaille turvallinen arki. Moni heistä on tullut suoraan kodeistaan tai muista yksiköistä ja saattanut odottaa pitkään paikkaa, jossa voisi tuntea olonsa turvalliseksi ja jota saisi kutsua loppuelämän kodikseen.

Minulla on pitkä historia Validialla. Aloitin työt vuonna 1992 Invalidiliiton sopeutumisvalmennuskeskuksessa ja olen edelleen samalla tiellä. Jossain vaiheessa Invalidiliitto myi kuntoutustoiminnan Vervelle, ja kun Verven toiminta täällä päättyi, jatkoin töitä Validialla.

Kesäkuun alussa vuonna 2024 meillä oli kahden viikon perehdytys, ja työntekijät oli rekrytoitu jo ennen sen alkamista. Pääsimme tutustumaan omiin ohjattaviimme mukavasti jo etukäteen, ja saimme heistä ennakkotietoa. Tiesimme suurin piirtein, keitä on tulossa, ja osasimme varautua mahdollisiin uusiin haasteisiin. Kahden viikon perehdytys oli todella loistava ja helpotti merkittävästi työn aloittamista, kun ensimmäiset asiakkaat saapuivat.

Millaista on arki Validia-talossa?

Perinteinen aamuvuoro alkaa asiakkaiden heräämisellä. Osa herää itsenäisesti, ja toisia käydään herättelemässä. Aamiainen alkaa kahdeksalta, ja samalla jaetaan aamulääkkeet. Autamme aamupalan valmistuksessa sen mukaan, mihin asiakkaat itse pystyvät – joillekin riittää pieni apu, kun taas toisille aamiainen valmistetaan kokonaan valmiiksi. 

Struktuurit ja rutiinit ovat asiakkaillemme erittäin tärkeitä, erityisesti heille, jotka ovat autismin kirjolla. Ne tuovat turvallisuutta ja auttavat hallitsemaan arkea. Meillä on myös asiakkaita, jotka eivät kommunikoi puheella, mutta nykyään on saatavilla monia apuvälineitä. Esimerkiksi tabletit, joissa on puheohjelmia tukevat heidän vuorovaikutustaan.

Asiakkaiden tarpeet ovat hyvin yksilöllisiä. Vaikka heillä saattaa olla sama autismidiagnoosi, jokaisen tuen tarve on erilainen. Näiden erojen ymmärtäminen ja hyväksyminen on äärimmäisen tärkeää.

Olemme läsnä asiakkaidemme arjessa hyvin vahvasti. Meillä on hyvä miehitys niin aamu-, ilta- kuin yövuoroissakin, jotta asiakkailla olisi mahdollisimman hyvä olla.

Tia Tuhkala, Launeen Validia-talo

Seksuaalineuvonta osana kuntoutusta

Valmistuin seksuaalineuvojaksi ja -kasvattajaksi vuonna 2003, kun Invalidiliiton Seksuaalisuus elämän voima -projektin kautta tarjoutui mahdollisuus koulutukseen. Seksuaalisuus on ollut tärkeä osa kuntoutusta jo silloin, mutta koen sen olevan erityisen merkityksellistä myös täällä Validialla. 

Olemme käyneet paljon keskusteluja seksuaalisuudesta, kuten siitä, miten ja kehen saa koskea, miten tunteita voi ilmaista sekä miten omaa seksuaalisuutta voi toteuttaa. Nämä ovat olleet todella antoisia ja tärkeitä keskusteluja.

Töihin on kiva tulla asiakkaiden takia – he ovat aivan ihania ja tuovat työhön paljon sisältöä

Validian arvot ovat aina olleet vahvasti mukana työnteossa. Invalidiliitto ja Validia ovat syvään juurtuneet, ja asiakas on aina keskiössä. Työtä on tehty huumorilla, ja se on edelleen todella tärkeää arjessa. On tärkeää, että asiakkailla on hyvä ja turvallinen olla täällä.

Meillä kaikilla on täällä hauskaa, mutta myös surullisia hetkiä. Kaikki tunteet saavat näkyä. Työssä jaksamista tukevat hyvä työyhteisö ja ihanat työkaverit, sekä se, että työasiat voi jättää töihin. Kotona omat harrastukset vievät ajatukset pois työstä. Alussa työasiat pyörivät mielessä, sillä paljon oli uutta ja opittavaa, mutta harrastukset auttoivat jaksamaan.

Launeen Validia-talo on aivan ihana paikka. Työn viehätys on se, että aina oppii uutta, ihan joka päivä.

Tia Tuhkala
Perushoitaja ja seksuaalineuvoja, Launeen Validia-talo

Töissä kehitysvammaisten ja autismikirjon asiakkaiden ryhmäkodissa

  • Launeen Validia-talo on suunnattu kehitysvammaisille ja autismikirjolla oleville asiakkaille
  • Rutiinit ja struktuurit ovat asiakkaille tärkeitä, sillä ne tuovat turvallisuuden tunnetta ja auttavat hallitsemaan arkea
  • Kommunikaation apuvälineet, kuten tabletit, tukevat vuorovaikutusta niiden asiakkaiden kanssa, jotka eivät kommunikoi puhumalla
  • Asiakkaiden tukena ollaan ympäri vuorokauden, ja yksikössä on oltava hyvä miehitys niin aamu-, ilta- kuin yövuoroissakin, jotta asiakkailla olisi mahdollisimman hyvä olla
  • Asiakkaiden auttaminen tuntuu merkitykselliseltä ja tuo elämään paljon sisältöä