Siirry sisältöön
Joensuun Validia-talon piha-alue.

Pohjoiskarjalainen iloinen elämänasenne näkyy ja kuuluu Joensuun Validia-talossa. Talossa on hyvä yhteishenki, jonka ylläpitämiseen kaikki osallistuvat.

Tervetuloa meille

Joensuun esteettömän Validia-talon mukavan ilmapiirin perusta on yhteen hiileen puhaltaminen. Asukkaat ja henkilökunta viihtyvät yhdessä, ja kaikki ottavat vastuuta hyvän yhteishengen ylläpitämisestä. Myös pohjoiskarjalainen iloinen elämänasenne näkyy ja kuuluu talossa.

Yhdessäolon sydän on talon viihtyisä, isoilla terasseilla varustettu sisäpiha, jonne kokoonnutaan lounaalle kesäkeskiviikkoisin. Kesäiseen aikaan pihalla myös juhlitaan ahkerasti, sillä talon väellä on tapana viettää juhlia ja merkkipäiviä yhdessä. Syksyisin ja keväisin pidettävät pihatalkootkin päättyvät grillijuhliin, ja grilli on myös asukkaiden vapaassa käytössä. Moni asukkaistamme onkin nauttinut kesäpäivistä grillaillen henkilökohtaisen avustajansa kanssa.

Joensuun Validia-talon kuntosali, missä erilaisia urheiluvälineitä.
Joensuun Validia-talon takkahuone, missä tuoleja, takka ja sohva viihtymiseen.
Joensuun Validia-talon käytävällä on iso akvaario.
Validialainen hoitaja.
Hoitajat 24/7
Hoitajat, Joensuun Validia-talo
Juha Nevalainen
Yksikönpäällikkö, Joensuun Validia-talo

Lisätietoja ja paikkatiedustelut

Tule meille töihin

Takan lämmössä vietetään yhdessä ihania talvi-iltoja

Talon rakennusajankohdasta, 1970-luvusta, muistuttavat asuntojen pohjaratkaisut; kaikki Joensuun Validia-talon asunnot tuntuvat neliöitään tilavammilta. Useimmissa asunnoissamme on hellalevyt ja kaksioissa myös uuni, minkä lisäksi asukkaiden käytössä on toisen kerroksen yhteinen asukaskeittiö. Myös saman katon alla toimiva päivätoiminta hyödyntää asukaskeittiöstä esimerkiksi leipomispuuhissa, ja lisäksi päivätoiminnan käytössä ovat talon harraste- ja toimintatilat.

Talomme neljännessä kerroksessa on viihtyisä takkahuone, joka on asukkaidemme aktiivisessa käytössä. Tilan sydän on komea avotakka, joka tuo talvi-iltoihin lämmintä tunnelmaa. Samasta kerroksesta löytyvät myös yhteiset saunatilamme.

Validialainen hoitaja.

Tule osaksi kannustavaa ja yhteisöllistä porukkaa

Joensuun Validia-talossa pääset tekemään monipuolista työtä mukavien työkavereiden ja mukavien asukkaiden kanssa. Taloon on kehittynyt aikojen saatossa hyvä yhteen hiileen puhaltamisen henki. Meillä kaikki huolehtivat yhteishengen ylläpitämisestä. Kaveria autetaan aina, ja kannustavassa, positiivisessa ilmapiirissämme apua on myös helppo pyytää. Parhaiten talon hengen summaa työntekijöiltämme tullut palaute: töihin on aina mukava tulla, sillä ilmapiiri on avoin ja rento. Jokainen saa meillä olla oma itsensä, ja asioista puhutaan suoraan.

Tietoa Joensuun Validia-talosta

Validia-talo sijaitsee Joensuussa ihanteellisella paikalla: ympäristö on rauhallista, mutta matkaa kaupungin ytimeen on vain vajaan kilometrin verran. Ydinkeskustasta, torin liepeiltä ja lämmitetyn kävelykadun varrelta, löytyvät kaikki keskeiset palvelut postista apteekkiin ja kahviloista kauppoihin. Kulttuurinnälkäisiä palvelevat keskustassa niin elokuvateatteri kuin kaupunginteatterikin, ja uima- ja urheiluhalleihin on taloltamme matkaa noin kilometrin verran.

Joensuussa on mukava harrastaa ulkoilua, sillä keskusta-alue on maastoltaan tasainen ja kaupungissa on hyvät esteettömät ulkoilureitit. Validia-talolta pääsee kätevästi ulkoilemaan vaikkapa kaupunkia halkovan Pielisjoen rantareiteille. Matkaa joelle on puolisen kilometriä.

Käyntiosoite

Merimiehenkatu 36

80100 Joensuu

Keskusta

Pohjois-Karjala

Reitti tänne

Perustiedot

Talotyyppi:Kerrostalo
Rakennusvuosi:1973
Paikkojen määrä:30
Asumisen tyyppi:Vammaispalvelulain mukainen palveluasuminen
Asuntojen koko:27-63,5 m2
Yhteiset tilat:Ruokasali, keittiö, tilava, juuri remontoitu sauna ja iso tunnelmallinen takkahuone, harraste- ja toimintatilat, kuntoilutila ja grillipiha.
Palvelumme:Asumispalvelut, Ateriapalvelu, Henkilökohtainen apu, Päivätoiminta