Siirry sisältöön

Validia on puhtaasti suomalainen ja perustettu yhteiskunnallista tarkoitusta varten. Olemme ottaneet ensiaskeleen määrämuotoisessa vastuullisuustyössä ja julkaisimme ensimmäisen vastuullisuusohjelmamme.

Yhtiön voitosta suurin osa kanavoituu yhteiskunnalliseen hyvään. Tuotamme liiketoiminnan kasvua omistajallemme Invalidiliitolle, jotta sekä asiakkaidemme yhteiskunnallista asemaa että Validian omaa toimintaa voidaan edistää laajemmin nyt ja jatkossa. Omistajamme ja yrityksemme toiminnan pohjana toimii YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista. Tavoitteena kaikessa toiminnassamme on asiakaslähtöisyys sekä aktiivinen ja luottamuksellinen vuorovaikutus.

Validia julkisti syksyllä 2021 uuden strategian, jonka myötä haluamme kasvaa laatujohtajaksi ja suunnannäyttäjäksi ja olla rakentamassa Suomesta maailman parasta maata vammaisille ja vammautuneille. ILO-arvomme eli Inhimillisyys, Luottamus ja Oivallus, ohjaavat päivittäistä työtämme.

Nyt alkuvuodesta otimme myös ensiaskeleet määrämuotoisessa vastuullisuustyössä ja julkaisimme ensimmäisen vastuullisuusohjelmamme. Vastuullisuusohjelmassa olemme tunnistaneet liiketoimintaamme koskevat megatrendit ja kestävän kehityksen periaatteet, tärkeimmät sidosryhmät ja heidän odotuksensa. Näihin pohjautuen vastuullisuusohjelmassamme linjataan tärkeimmät vastuullisuusteemamme ja -tavoitteemme vuosille 2023–2026.

Yksi vastuullisuusteemoistamme on yhteiskunnallinen suunnannäyttäjyys. Haluamme luoda mahdollisimman paljon lisäarvoa yhteiskunnalle. Tähän pyrimme avoimella viestinnällä sekä kehittämällä omaa osaamistamme ja toimintaamme yhdessä sidosryhmiemme kanssa.

Voit lukea koko vastuullisuusohjelman täältä(siirryt toiseen palveluun)

Lisäksi käynnistämme elokuussa Validian Vuoropuhelu -vaikuttajayhteisöä, johon kokoamme käyttäjäasiakkaitamme eri palveluista kehittämään toimintaamme. Valtakunnallisten asiakasedustajien valinta on parhaillaan menossa.