Siirry sisältöön

ILOinen puheensorina täytti Synapsian kokoushuoneen Helsingissä, kun Validian Oivalluttajat kokoontuivat yhteen tapaamaan toisiaan. Oivalluttajat lähtivät yhteiselle kasvumatkalle odottavaisin mielin.

Mikä on Oivalluttaja? He ovat validialaisia, jotka ovat vapaaehtoisesti hakeneet yksiköistä eri puolilta Suomea mukaan rooliin, jossa he pääsevät edistämään hyvää laatua sekä asiakas- ja työntekijäkokemusta. Rakennamme Oivalluttajien kanssa työpajoissa valmennuskonseptin. Valmennuksen jälkeen he itse pääsevät valmentamaan muita validialaisia ja edistämään hyvää arkea osana omaa työroolia.

Oivalluttajalle tämä on mahdollisuus itse kehittyä, vaikuttaa ja tutustua laajemmin Validiaan. Heillä on aito halu arkemme, itsensä ja laadukkaan palvelukulttuurin kehittämiseen asiakkaan ja kaikkien validialaisten hyväksi. Työpajassa oli mukana validialaisia ammattilaisia: lähihoitajia, sairaanhoitajia ja henkilökohtaisia avustajia.

Oivalluksia päivän aikana: ”Läsnäolo hetkessä, ei vain suorittamista.” ”Kuunnellaan kunnioittavasti.” ”Kohdataan asiakas ihmisenä eikä suoritteena.” ”Kaikki tekee työtään omasta persoonasta käsin, ei toisia kopioiden.” ”Läsnäoloon ei aina tarvita sanoja, voi vaan kuunnella ja olla.” ”Kohtaan työkaverin arvostavasti.” ”Miten suhtaudun työkaveriin arvostavasti.”

Kyseessä ei ollut luento ja kalvosulkeiset vaan asioita käytiin läpi keskustellen ja toisen kokemuksista ja ajatuksista oppien.

”Tuli ajateltua sellaisia asioita, joita ei ole enne pysähtynyt ajattelemaan. Alusta asti minulla on ollut suunnitelmissa, että haluaisin kehittää työilmapiiriä yksikössä esihenkilön kanssa, joten sain siihen täältä hyviä vinkkejä. Täällä oli mukavia, avoimia ihmisiä, jotka heittäytyvät. Tosi hyvä porukka”, kertoo Oskari Porin Validia-talosta.

ILO kuuluu kaikille ja Oivalluttajat näyttävät siinä hienoa esimerkkiä!

Lisää ajankohtaisia uutisia

Maksuton pelitapahtuma erityislapsiperheille

Uutiset 16.4.2026

Tapahtuma toteutetaan osana Hyvinvinvointialan Metaversumipalvelut TKI -projektia, jossa kehitetään uudenlaisia hyvinvointipalveluita hyödyntämällä mukaansatempaavia, virtuaalisia ympäristöjä. Validia …

Validia mukana Taitaja2026:ssa

Uutiset 1.4.2026

Meille Validialla Taitaja ei ole vain kilpailu – se on kohtaamisia, oppimista ja tulevaisuuden rakentamista. …

Ambean 2025 vuosikertomus on julkaistu

Uutiset 31.3.2026

Vuoden 2025 keskeiset tapahtumat: Tutustu Ambean vuosikertomuksen sekä laatu- ja vastuullisuusraporttiin(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).