Muutoksia Validian johtoryhmässä

Kuntoutuksen liiketoimintajohtaja Susanna Ylisuvanto siirtyy vuoden 2026 alussa uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle. Kuntoutus-liiketoiminnasta vastaa tammikuusta lähtien liiketoimintajohtaja Tarja Salonen, joka vastaa edelleen myös henkilökohtaisen avun liiketoiminnasta.
”Kiitän erittäin lämpimästi Susannaa yli 20-vuotisesta ja monipuolisesta urasta Validialla. Susanna on ollut rakentamassa yhtiötä suurella sydämellä sekä esimerkillisellä sitoutumisella ja ottanut vuosien varrella vastaan monenlaisia haasteita. Toivotan Susannalle menestystä uusiin haasteisiin Jyllin Kodit Oy:n toimitusjohtajana, ja olen ylpeä, että validialaisille avautuu hienoja uramahdollisuuksia”, toteaa Validian toimitusjohtaja Laura Ämmälä.
”Haluan omasta puolestani kiittää Validiaa ja kaikkia validialaisia vuosien varrelta luottamuksesta ja upeista mahdollisuuksista kehittää ja haastaa itseäni. Olen saanut tehdä arvokasta, merkityksellistä työtä asiakkaiden iloksi ja arjen sujuvuuden hyväksi. Vuosiin on mahtunut useita upeita asiakaskohtaamisia. Ihanista työkavereista voi kirjoittaa vaikka kokonaisen kirjan”, sanoo Susanna Ylisuvanto.
”Otan nöyränä vastuulleni liiketoiminnan, josta koko Validian historia on alkanut. Meillä työskentelee kuntoutuksessa valtavan asiantunteva joukko sitoutuneita alan ammattilaisia, jotka tekevät joka päivä suurella sydämellä työtä asiakkaidemme hyväksi. Olen tuosta työstä ja toiminnasta valtavan ylpeä”, sanoo Tarja Salonen.