Siirry sisältöön

Avaamme tänä vuonna uusia yksiköitä Järvenpäähän, Kaarinaan ja Kuusankoskelle sekä kesäkuun alussa avautuu upeasti remontoitu Hervannan Validia-talo Tampereella.

Hervannan Validia-talo avautuu nykyaikaistettuna ja entistä viihtyisämpänä alkukesästä, kun pintojen sekä osittaisen talotekniikan uusinta saadaan pian päätökseen. Talolla on pitkät perinteet: se valmistui alun perin käyttöön jo 1977. Keväällä 2020 talossa aloitettiin remontti, jonka ansiosta sen tilat ovat nyt entistä toimivammat ja viihtyisämmät.

Paljon viihtyisiä oleskelutiloja

Esteettömyys on kaiken suunnittelun lähtökohta, kun remontoimme ja rakennamme yksiköitämme. Hervannan uudistetussa ruokasalissa on mukava ruokailla korkeussäädettävien pöytien ääressä. Ruokasalin lisäksi talon ensimmäisestä kerroksesta löytyy viihtyisä oleskeluaula, jossa voi tavata naapureita ja vaikkapa perehtyä päivän uutisiin lehtienlukutasojen ääressä.

Ensimmäisessä kerroksessa on myös pienempiä yhteistiloja, jotka soveltuvat esimerkiksi tv:n katseluun, yhteisölliseen toimintaan ja pienimuotoiseen kuntoiluun.

Yksi Hervannan Validia-talon parhaista puolista on sen ihanteellinen sijainti. Puolen kilometrin säteeltä löytyvät kaikki Hervannan keskustan palvelut: niin kauppakeskus kun kirjastokin, niin terveyskeskus kuin apteekkikin. Lähistöllä on myös paljon harrastusmahdollisuuksia, muun muassa uimahalli.

”Haluamme luoda asukkaille ensisijaisesti toimivat, mutta samalla esteettisesti houkuttelevat tilat. Yksiköiden avaaminen on iso projekti, jossa on monta palasta. Meiltä on mukana monta asiantuntijaa sekä yhteistyökumppaneita toteuttamassa yksiköiden uudistamisia ja uusien rakentamisia. Olen erittäin tyytyväinen, miten projekteissa huomioidaan yksityiskohdat ja edetään moniulotteisesti”, tyytyväinen kiinteistöpäällikkö Janne Heikkilä kertoo.

Tervetuloa kotiin

Hervannan sisustussuunnitelmassa on luotu ensimmäistä kertaa Validian näköinen ilme, mikä tulee toistumaan muissakin yksiköissämme ajan kanssa. Kun avaamme uusia yksiköitä tai nykyisiä remontoidaan, sama värimaailma, sisustuselementit ja kaluste- sekä tilaratkaisut tulevat toistumaan mahdollisuuksien mukaan.

Kun yksikkömme ovi avataan, tulee tunne, että olet tullut validialaiseen kotiin. Näin vahvistamme myös asuntojemme osalta mielikuvaa Validiasta niin asukkaille kuin henkilöstölle.

Validia käytti ensimmäistä kertaa Restatopia yhteistyökumppanina tilojen sisustamisessa. ”Kalustuksen tulee aina palvella käyttäjiä eli asukkaita parhaalla mahdollisella tavalla, ja tilojen pitää olla toimivat asukkaiden arjessa. Esteettisyys kulkee luonnollisesti siinä mukana ja vaikuttaa samalla merkittävästi asukkaiden viihtyvyyteen. Restatopin tiimi harmonisoi tilat sävymaailmaltaan ja toimivuudeltaan yhtenäisiksi Validian konseptin kanssa. Toteutimme asukkaille ja henkilökunnalle raikkaat ja rennon viihtyisät tilat”, kertoo myynti- ja markkinointijohtaja Anu Niva Restatopilta.

Lisää ajankohtaisia uutisia

Aivoviikko muistuttaa aivoterveyden merkityksestä – aivovamma koskettaa puolta miljoonaa suomalaista

Uutiset 15.3.2024

Kuka tahansa meistä Keväinen innokkuus, taitojen puute ja kelien vaihtuvuus lisäävät onnettomuusriskiä. Kuka tahansa meistä …

Mies käyttää pyörätuolia ja pelaa sulkapalloa.

Ilmoittautuminen vuoden 2024 liikuntapainotteisille kuntoutusjaksoille alkanut

Uutiset 13.2.2024

Tarjolla on neljä erillistä jaksoa, jotka sisältävät soveltavaa liikuntaa vertaisryhmässä ja eri terapiamuotoja yksilöllisen tarpeen mukaisesti.

Kansallinen lähihoitajapäivä lähestyy – vammaispalveluissa lähihoitajat tukevat asiakkaiden arkea

Uutiset 24.1.2024

Kouvolan Validia-talossa asuu ihmisiä, jotka tarvitsevat erilaista tukea arjessaan, osa ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä. …

Lähihoitaja Tia Mustonen