Kirsi Vento Joensuun Validia-talo
Uutinen

Kesätyöntekijästä keikkariksi: ”Joensuun Validia-talossa on helppo viihtyä, kun työyhteisö on niin mahtava”

Lähihoitajaksi opiskeleva Kirsi Vento työskenteli kesän 2020 Joensuun Validia-talossa. Hän viihtyi kesätyössään niin hyvin, että jäi syksyn tullen keikkariksi taloon.

Minulla oli Joensuun Validia-talossa kiireinen mutta hirmu kiva kesä. Kesätyöpestini jälkeen jatkoin talossa keikkarina, vaikka työmatkaa on 60 kilometriä suuntaansa. Tämä kertoo osaltaan siitä, miten hyvin viihdyn tässä työpaikassa.

Olen nelikymppinen, ja minulle on tähän ikään mennessä ehtinyt kertyä kokemusta hyvin monenlaisista työyhteisöistä. Havaitsen nopeasti, millainen meininki työpaikalla on, enkä koe tarvetta jäädä sellaiseen paikkaan, jonne tuntuu inhottavalta mennä.

Joensuun Validia-talossa minun on kuitenkin ollut helppo viihtyä, sillä työyhteisö on niin mahtava. Talossa on töissä tosi hyvä porukka.

Etukäteen jännitti

Etukäteen pesti Validiassa kieltämättä vähän jännitti. Tulin ensi kertaa taloon jo helmikuussa, kun meillä alkoi koulussani Riveriassa hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ylläpitämisen harjoittelujakso.

Opettajani ehdotti, että menisin harjoitteluun Validialle. Tartuin heti tähän ehdotukseen.

Sitten aloin kuitenkin miettiä, onko työ liian haastavaa ensimmäiseen hoitotyön harjoitteluuni. Pärjäänkö tässä vaativassa työssä? Opettajani vakuutti, että pärjään hyvin ja että Validia olisi juuri minulle sopiva paikka. Hän oli kyllä ihan oikeassa.

Työkaverit neuvovat mielellään

Sain harjoittelulleni huippuhyvän ohjaajan, ja hänen lisäkseen saatoin kysyä ohjeita ja apua keneltä tahansa. Kaikki neuvoivat mielellään. Koskaan en jäänyt yksin.

Opin pikkuhiljaa asioita, ja huomasin viihtyväni tosi hyvin. Mutta sittenpä tuli korona. Jouduin jäämään kotiin, kun lapseni jäivät etäkouluun ja pois päivähoidosta. Lupasin kuitenkin, että teen edelleen keikkaa Validia-taloon aina kun mahdollista.

Ilmeisesti minun työpanokseeni oltiin tyytyväisiä, sillä yksikönpäällikkö Anri Silvennoinen soitti toukokuun lopussa ja kysyi, pääsisinkö kesätöihin. Vastasin, että toki pääsen.

Kirsi Vento Joensuun Validia-talo 2

Olin kesätöissä kesä- ja heinäkuun, minkä jälkeen jatkoin keikkarina. Voi olla, että menen vielä syyskuuksikin tekemään yhden sijaisuuden.


Paras mahdollinen pohja työlle

Olen saanut Validialla niin hyvän pohjan hoivatyöhön, etten tiedä, saako sellaista mistään muualta. Joensuun talossa on tosi erikuntoisia ihmisiä, joten heidän kanssaan oppii työstä monenlaisia asioita.

Olen oppinut paljon myös apuvälineiden ja teknologian käytöstä ja saanut tehdä ihan kaikkea, mitä hoitotyöhön kuuluu. Läheskään kaikissa harjoittelu- ja kesätyöpaikoissa ei pääse käyttämään apuvälineitä näin laajasti.

Yhtä äkkiä huomasin esimerkiksi osaavani neuvoa juuri lähihoitajaksi valmistunutta kollegaa, joka ei ollut koskaan ennen katetroinut.

Huumoria, empatiaa ja suoraa puhetta

Tykkään siitä, että Validialla kaikki asukkaat kohdataan yksilöinä heitä kuunnellen ja arvostaen. Huumori ja empatia ovat tässä työssä tärkeitä. Olen myös huomannut, että asukkaat arvostavat suoraa ja rehellistä, teeskentelemätöntä asennetta.

Uskonkin, että tätä työtä tekee parhaiten omalla persoonallaan ja rehellisesti omana itsenään. Kysymyshän on kuitenkin ihmisten välisistä kohtaamisista.

 

Kirsi Vento
Joensuun Validia-talo

 

Etkö löytänyt etsimääsi?
Ota yhteyttä

020 33 1200

Haluan että minuun otetaan yhteyttä

 

Täytä yhteydenottolomake