Teuvo Saarinen nauttii päivätoiminnassa musiikista, liikunnasta ja keskusteluista kavereiden kanssa

Teuvo Saarinen iloitsee siitä, että Tampereen päivätoiminnan toiminnallisissa ryhmissä on niin paljon valinnanvaraa. Saarisen omia suosikkeja ovat musiikki- ja liikuntaryhmät.
Teuvo Saarinen

”On tämä hieno paikka. Välillä oikein kaipaan päivätoimintaan niinä päivinä, kun en ole tänne tulossa”, sanoo tamperelainen Teuvo Saarinen. Saarinen osallistuu päivätoimintaan Tampereen Validia-talossa kaksi kertaa viikossa.

”Kaikkein parasta päivätoiminnassa on sosiaalinen kanssakäyminen. Olen löytänyt täältä kavereita, ja juttelemme paljon myös ryhmien ulkopuolella. Kaikki päivätoiminnan ohjaajatkin ovat tosi ihania ihmisiä.”

Saarinen arvostaa sitä, että päivätoiminnan toiminnallisissa ryhmissä on valinnanvaraa. Jokaiselle löytyy varmasti mieluinen, ja erilaisissa ryhmissä pääsee kokeilemaan erilaisia asioita. Esimerkiksi kädentaitoryhmässä Saarinen on tehnyt mosaiikkitöitä kotiin. Hänen suurimpia suosikkejaan ovat kuitenkin musiikki- ja liikuntaryhmät. ”Musiikkiryhmässä meillä on ollut viime aikoina levyraatia ja musiikkibingoa, ja liikuntaryhmissä teemme tuolijumppa ja ulkoilemme paljon, käymme esimerkiksi kävelyretkillä”, Saarinen kertoo.

Musiikkia ja liikuntaa myös tanssilavoilla
Musiikki ja liikunta ovat Saariselle tärkeitä harrastuksia myös päivätoiminnan ulkopuolella. Hänen kaikkein rakkain harrastuksensa on näiden kahden yhdistelmä: tanssiminen. Kesäaikaan Saarinen kiertää Tampereen seudun tanssilavoja, ja talvisaikaankin ohjelmassa on yleensä kahdet tanssit viikossa. "Pakkahuoneella on joka tiistai Päivähypyt, ja Tapiolan työväentalolla on tanssit perjantaisin”, Saarinen kertoo.

Aiemmin Saarinen harrasti aktiivisesti myös lentopalloa, mutta sen hän joutui lopettamaan parikymmentä vuotta sitten sydäninfarktin jälkeen. ”Infarkti vaikutti muistiinikin, mutta kalenterin kanssa pystyn hyvin menemään paikasta paikkaan.”

Aktiivista arkea 77-vuotiaana
Teuvo Saarinen viettää juhannuksena 77-vuotissyntymäpäiväänsä. Useimmiten päivätoiminta päättyy, kun kävijä täyttää 65. Kaupunki voi kuitenkin myöntää jatkoa, jos päivätoiminnan katsotaan olevan hyödyksi ihmisen aktiivisen toimintakyvyn ylläpitämisessä.

Liikunnalliselle Saariselle aktiivinen arki on itsestäänselvyys. Hänen päivittäisiin rutiineihinsa kuuluu aamulenkki läheiselle leipomolle, jossa hän valitsee useimmiten kahvinsa seuraksi kermamunkin. Aamulenkille Saarinen ottaa yleensä kävelysauvatkin mukaan. ”Leipomolle on matkaa suunnilleen kilometri. Se on mukava reissu ja onnistuu säällä kuin säällä, kun vain pukee kunnolla päälleen.”

Palveluitamme

Palvelut

Mies kävelylaitteessa
Teknologia-avusteinen kävelykuntoutus
Teknologia mahdollistaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa kävelyn vaiheittaisen kuntouttamisen ja siirtymisen pitkäkestoiseen harjoitteluun.


Kävelykuntoutusta
Teknologiakuntoutus
Teknologia-avusteinen harjoittelu perustuu lukuisiin toistoihin, joilla mahdollistetaan liikkeen oppiminen ja automatisoituminen. Teknologia ja pelit yhdessä tuovat vaihtelevuutta terapiaan ja harjoittelu tuntuu mielekkäämmältä. Kuntoutuksessamme on valittavana seitsemän eri teknologia-avusteista laitetta.
Käsikuntoutus
Toimintaterapia
Toimintaterapialla vahvistetaan osallistuvaa ja itsenäistä arjen hallintaa yksilölliset tarpeesi huomioiden.
Seksiterapia
Uroterapia
Uroterapiassa henkilökohteisen ohjauksen ja opastuksen avulla tavoitellaan neurogeenisen virtsarakon ja suolen toimintahäiriöiden entistä parempaa hallintaa.

Vertaistukiryhmä
Vertaiskuntoutus
Vertaiskuntouttaja tukee, kannustaa ja ohjaa uusiin oivalluksiin. Validian vertaiskuntoutuksessa aiemmin vammautunut henkilö jakaa omia tietojaan ja taitojaan selkäydinvammaiselle kuntoutujalle. Vertaiskuntouttajat ovat koulutettuja kuntoutuksen ammattilaisia.

Vertaiskuntoutus koostuu keskusteluista ja toiminnallisista ryhmistä sekä yksilöllisestä taitojen harjoittelemisesta. Vertaiskuntouttajan lisäksi mukana voi olla esimerkiksi fysioterapeutti.
Mies puheterapiassa
Yksilöllinen puheterapia
Nuorten ja aikuisten arjessa pienetkin haasteet kielellisissä taidoissa, puhemotoriikassa tai äänessä voivat vaikuttaa toimintakykyyn ja elämänlaatuun. Yksilöllisellä puheterapialla näihin haasteisiin on mahdollista vaikuttaa.
 

Etkö löytänyt etsimääsi?
Ota yhteyttä

020 33 1200

Haluan että minuun otetaan yhteyttä

 

Täytä yhteydenottolomake