Sairaanhoitaja Laura: ”Validialla olen päässyt kehittymään ja vaikuttamaan itse työhöni enemmän kuin juuri missään”

Sairaanhoitaja Laura Mertanen nauttii työssään Joensuun Validia-talossa siitä, että pääsee koko ajan kokemaan ja oppimaan uutta. Hän tekee parhaillaan työn ohessa opinnäytetyötä seksuaaliterveydestä ja tuo samalla aiheeseen liittyvää osaamista työpaikalleen.
Aloitin työt Joensuun Validia-talossa loppuvuodesta 2023. Aika on mennyt äkkiä, ja samaan aikaan tuntuu uskomattomalta, että olen ollut täällä vasta alle kaksi vuotta. Niin paljon ja niin monenlaista olen päässyt tekemään.
Olen viihtynyt paremmin kuin osasin etukäteen arvatakaan. Minulla ei ollut aiempaa kokemusta vammaistyöstä, ja jotenkin kuvittelin, että työ olisi samanlaista päivästä toiseen. Nämä ennakkoluuloni murtuivat Validialla nopeasti.
Sen lisäksi, että jokainen ihmiskohtaaminen tekee jokaisesta päivästä ainutlaatuisen, olen koko ajan oppinut uutta ja saanut uudenlaisia kokemuksia – ja saan jatkossa varmasti lisääkin. Minulle on aina ollut tärkeää, että voin kehittyä työssäni. Muuten kyllästyn. Validialla olen päässyt kehittymään ja vaikuttamaan itse työhöni enemmän kuin juuri missään aikaisemmassa työpaikassani.
”Oli mahtavaa päästä hyödyntämään osaamistani kehitystyössä”
Olen paljasjalkainen joensuulainen, ja täällä olen myös opiskellut sairaanhoitajaksi. Valmistuttuani 2016 työskentelin ensin vähän aikaa ikäihmisten parissa, ja sitten siirryin sairaanhoitajaksi yksityiselle puolelle, josta jatkoin matkaa hankemaailmaan, Sydänpiiriin.
Pandemia-aikana ajauduin rokottamaan ihmisiä ja sitä kautta rokotuspisteen tiimivastaavaksi, koronarokotusten koordinaatiotiimiin ja tartuntatautiasiantuntijaksi Siun sotelle. Tämän jälkeen ehdin työskennellä vielä terveysasemalla ja yksityisessä hoivakodissa, ennen kuin tulin Validialle.
Aloitin Joensuun Validia-talossa lääkevastaavana sairaanhoitajana. Aika pian tuloni jälkeen meillä oli sisäiset auditoinnit, ja minua ehdotettiin lääkehoidon kehitystyöryhmään. Pääsin mukaan myös haavanhoidon kehitystyöryhmään. Olin perehtynyt näihin asioihin aiemmassa työssäni Siun sotella, ja oli mahtavaa päästä hyödyntämään osaamistani kehitystyössä Validialla. Minut pyydetiin myös Validian itäisen alueen ensiapuakouluttajaksi, ja lisäksi olen saanut perehdyttää uusia sairaanhoitajia muissa Validian yksiköissä, jotta kukaan ei joudu perehtymään yksin. Tuntuu hyvältä, että työtäni arvostetaan niin paljon, että minua pyydetään uusien opastajaksi myös muihin yksiköihin.
Seksuaalineuvojan osaamisesta on hyötyä työssä
Yksi keino kehittyä työssään ja kehittää omaa työnkuvaansa on opiskelu. Niinpä lähdin suorittamaan työn ohessa YAMK-tutkintoa tulevaisuuden johtamisesta sote-alalla. Työantaja on mahdollistanut tämän tosi joustavasti, ja teen myös opinnäytetyöni Validialle.
Opinnäytetyöni aiheena on seksuaaliterveys, joka on todella mielenkiintoinen ja tärkeä aihealue – ja minulle entuudestaan tuttu, sillä olen aiemmin suorittanut seksuaalineuvojen täydennyskoulutuksen.
En ole varsinaisesti tehnyt seksuaalineuvojan työtä, mutta kaikesta koulutuksessa saamastani opista on hyötyä hoivatyössä. Minun on esimerkiksi helpompi ottaa intiimivaivoja ja muita herkkiä asioita puheeksi kuin sellaisen hoitajan, jolla ei ole alan koulutusta. Autan ja neuvon mielelläni myös kollegoja näiden aiheiden käsittelyssä.
Kivoja uusia kokemuksia podcastissa ja messuilla
Opinnäytetyöhöni liittyen meillä on tavoitteena kartoittaa Validian hoitajien valmiuksia ottaa seksuaaliterveys puheeksi ja koulutuksen tarpeita aiheeseen liittyen. Olen myös ollut puhumassa näistä aiheesta Validian Ihan validi -podcastissa, ja marraskuussa pääsen puhumaan Studia-messuille. Podcast ja messut ovat minulle aivan uudenlaisia tehtäviä, mutta olen jo siinä iässä, että mikään uusi ei enää pelota. Ja se on hyvä, sillä nämä ovat kivoja kokemuksia.
Parasta työssä ovat ihmiset
Opintoni ovat loppusuoralla, mutta viime aikoina olen ottanut sillä sektorilla vähän löysemmin, kun olen sijaistanut yksikönjohtajaa. Myös nämä tuuraukset ovat olleet mukava oppimiskokemus.
Pidän hallinnollisesta työstä, mutta juuri nyt viihdyn paremmin sairaanhoitajana, etenkin kun pääsen osallistumaan kouluttamiseen ja työn kehittämiseen. Haaveilen, että saatuani tutkintoni valmiiksi voin osallistua entistä enemmän kehittämis- ja laatutyöhön.
Sairaanhoitajan työssä nautin myös ja ennen muuta ihmiskohtaamisista. Asukkaamme ja kohtaamiset heidän kanssaan ovat se tärkein ja paras asia työssäni.
Hyvällä jaetulla ykkössijalla ovat työtoverit. Mukava työyhteisö on aivan huippujuttu ja suuri kannatteleva voimavara työssäni rankempina hetkinä. Niin on myös esihenkilöni, yksikönjohtajamme ja tuleva aluepäällikkö Hanna Suoanttila, aivan mahtava ihminen ja esikuvakin minulle.
Työssä tosiaan on joskus myös niitä vähän vaikeampia hetkiä, kuten varmasti kaikissa töissä. Silti vielä ei ole tullut vastaan yhtään aamua, jolloin ei olisi huvittanut lähteä töihin. Tänne on joka päivä mukava tulla.
Laura Mertanen
sairaanhoitaja, Joensuun Validia-talo


