Indego kävlyrobotti mahdollistaa alaraajahalvaantuneen kävelyn

Pyry Kivikoski sai kävelyrobotin tuekseen kuntoutukseen – kilpaurheilutausta tuo kunnianhimoa harjoitteluun

Indego-kävelyrobotti auttaa ja motivoi alaraajahalvaantunutta Pyry Kivikoskea kuntoutuksessa. Kivikoski on myös kiinnostunut seuraamaan, kuinka kävelyn apuvälineteknologia kehittyy.

Anu Mäkinen tukee tottuneesti puolisoaan Pyry Kivikoskea ja auttaa tätä korjaamaan asentoaan. Sitten lähdetään yhdessä eteenpäin kävelyrobotin ja kävelytuen avulla.

Kivikoski harjoittelee toista viikkoa liikkumista Indego-robotin kanssa, ja Mäkinen kouluttautuu samalla hänen avustajakseen.

Kivikoski käy kahden viikon intensiivisen koulutusjakson Validiassa. Kun koulutus on ohi, hän saa henkilökohtaisen kävelyrobotin mukaansa kotiin, kunhan vain saavuttaa riittävän itsenäisyyden laitteen käytössä.

Kotona Kivikoski saa tällöin käyttää kävelyrobottia itsenäisesti avustajan läsnä ollessa. Apuvälineenä hänellä on lisäksi kävelykehikko.

Olemme suunnitelleet, että jatkamme harjoittelua kävelyrobotin kanssa iltaisin, kun kaksivuotias lapsemme on saatu nukkumaan. Pihamme maasto on liian haastava harjoitteluun, mutta aiomme raivata treenitilan vintille”, pariskunta suunnittelee.

Kivikosken koulutuksesta vastaavat fysioterapeutit ja Indego Personal -kouluttajat Ulla-Maija Rajala ja Sanna Weurlander. He kehuvat suunnitelman realistisuutta.

Pyryn ja Anun kanssa on ollut hienoa työskennellä. Heillä on maalaisjärkeä, eivätkä he hötkyile. Ei tarvitse pelätä, että he saavat kotonakaan mitään ihmeellisiä ideoita. Molemmat ovat tosi motivoituneita ja ymmärtävät, mitä kävelyrobotin kanssa saa ja voi tehdä, Weurlander sanoo.

”Kävelyrobotin turvallinen käyttö kotioloissa edellyttää tietyn tason saavuttamista, ja heille tämä on hyvinkin mahdollista jopa näin lyhyellä koulutusjaksolla.”

 

”Sanoin heti kyllä robotille”

 

Kävelyrobotti eli ulkoinen puettava tukiranka on liikkumisen apuväline, joka mahdollistaa alaraajahalvaantuneelle ihmiselle pystyasennon ja kävelyn. 

Robotin käyttö vaatii hyvät lihasvoimat ylävartalon lihaksissa. Myös keskivartalon hallinnasta on merkittävää hyötyä, koska laitetta hallitaan siirtämällä painopistettä eteen ja taakse.

Kivikoski kävi testaamassa Indego-kävelyrobottia ensi kertaa alkuvuodesta. 

Kun minulle tarjottiin mahdollisuutta kokeilla robottia, vastasin oikeastaan saman tien kyllä. Kokeilun jälkeen olin valmis sitoutumaan koulutukseen”, Kivikoski kertoo.

Kolmen testikerran jälkeen myös fysioterapeutit olivat sitä mieltä, että Kivikoski soveltuu käyttäjäksi.

Soveltuvuuteen vaikuttavat muun muassa ihmisen toimintakyky, yläraajojen lihasvoimat, nivelten ja lihasten liikkuvuudet sekä vartalon mittasuhteet. Myös harjoittelumotivaatio edesauttaa käytön oppimista.

 

Oma kävelyrobotti mittatilaustyönä

 

Kun päätös oli tehty, Kivikoskelle tilattiin kävelyrobotti hänen omilla mitoillaan. Koulutusjakso lykkääntyi kuitenkin koronarajoitusten vuoksi keväältä kesälle.

Nyt Kivikoski ja Mäkinen ovat viettäneet kesän helteisimpiä päiviä treenaten Validian tiloissa Synapsia-talossa ja sen aurinkoisella pihalla.

Helle ei tunnu missään, mutta tuskanhiki on kyllä välillä tullut”, Kivikoski naurahtaa.

Uuden välineen käytön harjoittelu ottaa aikansa, ja jokaisella käyttäjällä on Indegon kanssa omat alkuhaasteensa.

Minulle se haaste oli oikeastaan liikkeelle lähtö. Alaraajojeni lihaksiin oli ehtinyt kertyä sen verran kireyksiä pyörätuolissa istuessani”, Kivikoski kertoo.

Kivikoski vammautui ratsastusonnettomuudessa elokuussa 2017. Ratsastus oli siihen saakka ollut hänelle sekä työ että elämäntapa.

Kivikoskella ja Mäkisellä oli yhteinen hevosyritys, ja Kivikoski kilpaili esteratsastuksen SM-kärkitasolla.

Työtä yrittäjänä en kaipaa, mutta se kieltämättä harmittaa, etten voi enää kilpailla. Kaikesta pääsee kuitenkin yli.”

Ongelmien ratkaisua analyyttisesti

 

Entisenä kilpaurheilijana Kivikoski on kunnianhimoinen ja uuttera myös harjoitellessaan Indegon kanssa.

Pyryllä on tosi kova halu kehittyä. Hän on erittäin motivoitunut ja tekee koko ajan kaikkensa”, Mäkinen kehuu.

Fysioterapeutit kiittävät myös Kivikosken itseluottamusta, rohkeutta ja analyyttisyyttä harjoittelussa.

Jos jokin asia ei heti onnistu, haluan selvittää, miten sen voisi tehdä. Siitä tulee itseluottamusta, kun saan tällaiset ongelmakohdat ratkaistua. Ja totta kai kaikki onnistumisen hetket ruokkivat itsevarmuutta ja motivaatiota”, Kivikoski itse sanoo.

 

Koko keho voi paremmin

 

Kivikoskea motivoi kävelyrobotin kanssa harjoitteluun etenkin se, että se auttaa häntä ylläpitämään kuntoaan. Myös esimerkiksi hengityselimistö ja vatsa voivat paremmin, kun ihminen pääsee välillä istuma-asennosta jalkeille.

Harjoittelu robotin kanssa on lisäksi toiminnallisempaa kuin seisomatelineessä.

Ja rehellisempää. Kun jaloissa ei ole tuntoa, saatan kuvitella olevani pystyasennossa, vaikken olekaan. Kävelyrobotti avustaa minut varmasti suoraan asentoon.”

Kivikoski haluaa myös pysyä mukana apuvälineiden kehityksessä. Hän uskoo, että kävelyrobotit kehittyvät samaan tapaan kuin esimerkiksi sähköpyörätuolit ovat kehittyneet.

Kukaan ei voi vielä tietää, mitä robotit mahdollistavat vaikkapa kymmenen vuoden päästä.

Haluan olla silloin siinä kunnossa, että pystyn käyttämään kehittyneempääkin kävelyn teknologiaa, Kivikoski sanoo.

 

Etkö löytänyt etsimääsi?
Ota yhteyttä

020 33 1200

Haluan että minuun otetaan yhteyttä

 

Täytä yhteydenottolomake