Maailman meriä kiertänyt Eero Rosas nauttii kiinnostavista keskusteluista Pasilan päivätoiminnassa

Validian päivätoiminta on ollut tärkeä osa Eero Rosaksen arkea jo yli 10 vuotta. Rosas nauttii päivätoiminnassa etenkin keskusteluista, joissa jaetaan ajatuksia ja vertaistukea. Hän saa myös usein kertoa muille kävijöille kokemuksistaan maailman merillä.
Eero Rosas2

Eero Rosaksen kalenterissa tiistait ja torstait on pysyvästi varattu. Silloin Rosas suuntaa Pasilaan Validian päivätoimintaan, joka on ollut tärkeä osa hänen arkeaan jo yli kymmenen vuoden ajan. ”Päivätoiminta on tosi hyvä juttu. Ei tarvitse aina kökötellä kotona neljän seinän sisällä”, Rosas sanoo.

Päivätoiminta on tavoitteellista, moniammatillisen tiimin ohjaamaa toimintaa. Keskeisessä roolissa ovat erilaiset ryhmät, jotka suunnitellaan kävijöiden toiveiden pohjalta.  Yksi Rosaksen suosikkiryhmistä on keskusteluryhmä, jossa puidaan mukavalla porukalla päivänpolttavia aiheita, muun muassa politiikkaa.

Rosas naurahtaa, että edellisten neljän vuoden aikana keskustelujen kestoaihe oli Donald Trump. Myös kotimaamme hallitusta ja sen toimintaa sivutaan usein. ”Jokaisella on näistä tietenkin oma mielipiteensä, joten meillä syntyy välillä aika kiivaitakin keskusteluja. Ihan sovussa kuitenkin juttelemme aina”, Rosas kertoo.

Vertaistuki tärkeänä apuna kroonisissa kivuissa
Rosakselle on tärkeää myös se, että keskusteluryhmässä jokainen voi jakaa omia kokemuksiaan muiden kanssa. ”Toimimme toisillemme vertaistukena, jos jollakin on ollut vaikkapa kipuja tai jos joku asia painaa mieltä. Ne voi aina puhua ulos päivätoiminnassa. Olen itse saanut hirveästi apua päivätoiminnan vertaistuesta, kun minulla on ollut kroonisia kipuja.”

Kivut ovat vieneet Rosaksen sairaalaankin, ja siellä hän päätyi suosittelemaan päivätoimintaa myös huonetoverilleen. ”Laakson sairaalassa oli samaan aikaan kaveri, joka mietti, miten hän täyttäisi päivänsä kotiin päästyään. Sanoin, että lähde ihmeessä kokeilemaan päivätoimintaa, meillä on siellä tosi hauskaa. Ja siellä se kaveri käy tänäkin päivänä.”

Eero Rosas


Päivätoiminnan ohjaajilta voi kysyä mitä vain
Keskustelujen lisäksi Rosas osallistuu päivätoiminnassa mielellään kokkaus- ja kädentaitoryhmiin. Hänestä on hauskaa päästä esimerkiksi leipomaan hyvä kakku yhteiseen kahvipöytään.

Puutyöpajassa Rosas on nikkaroinut kissalleen Nellille kiipeilytelineen, ja viime aikoina hän on palautellut mieleen virkkaustaitoja. ”Aloin virkata patalappua; muistaakseni sellainen virkattiin joskus koulussakin. En kyllä muistanut hommasta kouluajoilta oikein mitään, mutta sain äkkiä juonesta kiinni, kun ohjaajat neuvoivat niin hyvin.”

Rosas kiittää, että päivätoiminnan ohjaajilta saa yleensäkin neuvoja ja opastusta kaikkiin mahdollisiin asioihin. ”Heiltä voi kysyä mitä vain, ja he auttavat mielellään. Ei tarvitse jäädä yksin ihmettelemään.”

Parikymmentä vuotta merimiehenä
Ohjaajien lisäksi Rosas on tutustunut päivätoiminnassa muihin kävijöihin ja löytänyt heistä kavereita. Joidenkin kanssa tultiin tutuiksi jo Porslahdessa, ennen kuin päivätoiminta siirtyi sieltä Pasilaan vuonna 2018.

Keskustelut kääntyvät monesti Rosaksen työvuosiin. Juttu saattaa lähteä liikkeelle vaikkapa siitä, kun keskustellaan jostakin maasta tai kaupungista. ”Joku voi sanoa: olen käynyt tuolla. Minä vastaan usein, että niin minäkin – ja minulle vielä maksettiin siitä”, Rosas naurahtaa. Rosas sai palkkaa maailman kiertämisestä parinkymmenen vuoden ajan, kun hän työskenteli merimiehenä. Muut päivätoiminnan kävijät ovat kiinnostuneita kuulemaan Rosaksen merimiesvuosista, ja tämä kertoo mielellään.

Kiinnostus Egyptin historiaan heräsi Kairossa
Ensi kertaa Rosas lähti merille 1975 valmistuttuaan Lauttasaaressa sijainneesta merimiesammattikoulusta. ”Aluksi olin tietysti niin innoissani, että hyvä kun housuissani pysyin. Äkkiä sieltä pilvilinnoista kuitenkin tuli alas. Se on kovaa työtä, mutta siinä myös näkee ja kokee paljon.”

Satamissa Rosas pääsi näkemään mielenkiintoisia kohteita eri puolilla maailmaa, kun merimiespalvelutoimisto MEPA vei laivan henkilökunnan tutustumaan paikalliseen kulttuuriin ja nähtävyyksiin. Erityisesti mieleen ovat jääneet Saksan sodanaikaiset bunkkerit ja keskitysleiri, jota Rosas kuvailee karmivaksi paikaksi.

Toinen vaikuttava kohde oli Kairo. ”Pääsimme tutustuman pyramideihin, sfinksiin ja faraoiden historiaan. Se todella herätti mielenkiintoni. Seuraan tänäkin päivänä kiinnostuneena, mitä uusia löytöjä Egyptissä tehdään.”

Palvelut

Mies kävelylaitteessa
Teknologia-avusteinen kävelykuntoutus
Teknologia mahdollistaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa kävelyn vaiheittaisen kuntouttamisen ja siirtymisen pitkäkestoiseen harjoitteluun.


Kävelykuntoutusta
Teknologiakuntoutus
Teknologia-avusteinen harjoittelu perustuu lukuisiin toistoihin, joilla mahdollistetaan liikkeen oppiminen ja automatisoituminen. Teknologia ja pelit yhdessä tuovat vaihtelevuutta terapiaan ja harjoittelu tuntuu mielekkäämmältä. Kuntoutuksessamme on valittavana seitsemän eri teknologia-avusteista laitetta.
Käsikuntoutus
Toimintaterapia
Toimintaterapialla vahvistetaan osallistuvaa ja itsenäistä arjen hallintaa yksilölliset tarpeesi huomioiden.
Seksiterapia
Uroterapia
Uroterapiassa henkilökohteisen ohjauksen ja opastuksen avulla tavoitellaan neurogeenisen virtsarakon ja suolen toimintahäiriöiden entistä parempaa hallintaa.

Vertaistukiryhmä
Vertaiskuntoutus
Vertaiskuntouttaja tukee, kannustaa ja ohjaa uusiin oivalluksiin. Validian vertaiskuntoutuksessa aiemmin vammautunut henkilö jakaa omia tietojaan ja taitojaan selkäydinvammaiselle kuntoutujalle. Vertaiskuntouttajat ovat koulutettuja kuntoutuksen ammattilaisia.

Vertaiskuntoutus koostuu keskusteluista ja toiminnallisista ryhmistä sekä yksilöllisestä taitojen harjoittelemisesta. Vertaiskuntouttajan lisäksi mukana voi olla esimerkiksi fysioterapeutti.
Mies puheterapiassa
Yksilöllinen puheterapia
Nuorten ja aikuisten arjessa pienetkin haasteet kielellisissä taidoissa, puhemotoriikassa tai äänessä voivat vaikuttaa toimintakykyyn ja elämänlaatuun. Yksilöllisellä puheterapialla näihin haasteisiin on mahdollista vaikuttaa.
 

Etkö löytänyt etsimääsi?
Ota yhteyttä

020 33 1200

Haluan että minuun otetaan yhteyttä

 

Täytä yhteydenottolomake