Siirry sisältöön

Maalaaminen on keskeinen osa kuopiolaisen Maija Launosen arkea, ja hänen luontoaiheiset työnsä ilahduttavat myös muita Kuopion Validia-talon asukkaita. Taiteen lisäksi Launoselle on tärkeää se, että elämässä on huumoria.

Maija Launonen napsauttaa kotinsa oven auki pyörätuolinsa kaukosäätimellä.

”Tervetuloa! Täällä ollaankin melkein taivasta vasten”, Launonen sanoo.

Launosen asunnossa todella tuntuu siltä, että taivas on aivan käden ulottuvilla. Ylimmän kerroksen yksiö on avara, ja suurista ikkunoista avautuu komea näkymä Kuopion kattojen yli.

Näköalojen lisäksi huomio kiinnittyy asunnon sisustukseen. Täällä asuu selvästi taidetta rakastava ihminen.

Seiniä koristavat luontoaiheiset maalaukset ja kollaasit, joista suuri osa on Launosen omaa tuotantoa.

”Olen maalannut aina, ja viime aikoina olen innostunut hirveästi kollaaseista. Kiinnostus luontoaiheisiin juontaa lapsuudestani. Asuimme maalla puiden keskellä, ja minä seurailin isää linnunpönttöjen laitossa ja muissa puuhissa”, Launonen kertoo.

Ensimmäiset tilaustyöt teini-iässä

Vesannolla syntynyt Launonen alkoi toden teolla harrastaa kuvataiteita teini-iässä. Kun tieto nuoren Maijan lahjakkuudestaan levisi kotipitäjässä, hän sai maalata pitkän rivin tilaustöitä.

”En tiedä, miten siinä niin kävi, mutta yhtäkkiä kaikki pyysivät minua maalaamaan Vesannon kirkon kuvia”, Launonen muistelee.

Kuvataideharrastus syveni, kun Launonen muutti Vesannolta Invalidiliiton taloon Kuopion Tiihottarentielle 1972.

”Siellä oli niin hieno askarteluhuone! Juuri sellaista paikkaa olin kaivannut. Ei maalla ollut samanlaisia harrastusmahdollisuuksia.”

Tiihottarentien askarteluhuoneessa Launonen laajensi maalaamisesta kankaanpainantatöihin, joista koottiin näyttely Vesannon kirjastolle. Launosen maalauksia taas on ollut esillä Kuopion pääkirjastolla.

Aarteita Validia-talon arkistossa

Launonen muutti Tiihottarentieltä Kuopion keskustaan kaikkien palvelujen äärelle 1991, kun nykyinen Validia-talo valmistui.  Talon yhteisissä tiloissa on jatkuva, vaihtuva näyttely hänen töistään.

Alakerran käytävän seinältä löytyy muun muassa värikäs puu, jonka Launonen maalasi Tiihottarentien talon 30-vuotisjuhliin. Puussa on 30 värikästä lehteä, yksi kutakin vuotta kohti, ja sen juurelta versoo tulevaisuutta symboloiva pikkupuu.

Myös Validia-talon takkahuoneessa on Launosen tilaustyö, huoneen väreihin kauniisti sointuva öljyvärimaisema.

”Yleensä teen kyllä aina akvarelleja. Öljyväreillä maalaaminen on sellaista tuhrausta”, Launonen naurahtaa.

Seuraavaksi seinille päätyvät ehkä Launosen muutaman vuosikymmenen takaiset lintutyöt, jotka odottelevat talon arkistossa.

”Mistähän nämäkin taulut ovat tänne kulkeutuneet? Päivätoiminnan ohjaaja Tuula ne kerran toi näytille ja sanoi, että hän on saanut käsiinsä aarteita.”

Maija asuu Kuopion Validia-talossa.

Rakkaus löytyi perunakellarin ovelta

Tiihottarentiellä asuessaan Launonen löysi elämäänsä muutakin kuin entistä paremmat harrastusmahdollisuudet.

”Minä hurja menin naimisiin!”

Launosta hymyilyttää, kun hän muistelee ensikohtaamista tulevan miehensä kanssa.

”Menin hakemaan perunoita ystäväni avuksi, ja Eino sattui samaan aikaan perunakellarin ovelle. Siitä se meidän romanssimme alkoi.”

Launoset vihittiin 1973. Yhdessä muutettiin Kuopion keskustaan taloon, jossa Maija Launonen edelleen asuu.

Pariskunnan yhteisiin harrastuksiin kuului sähköpyörätuoleilla retkeily.

”Eino tykkäsi lähteä seikkailemaan, kun hän oli saanut kaverin. Teimme retkiä ympäri kaupunkia, ja kävimme laivalla kääntymässä Savonlinnassa,” Launonen kertoo.

”Yksin olen riehaantunut matkustamaan pari kertaa Kreetalle. Ja Mallorcalla, Norjassa ja Hollannissakin olen käynyt.”

”On mukavampi lenkkeillä, jos on seuraa”

Aviomies kuoli 1994, minkä jälkeen Maija Launonen muutti nykyiseen yksiöönsä.

”Meillä oli Einon kanssa kolmen huoneen asunto, mutta ei kukaan yksinään tarvitse niin isoa lukaalia.”

Launonen kaivaa valoisassa yksiössään vesivärit tai kollaasityöt päivittäin esille. Parhaillaan työn alla on puuta esittävä maalaus, jonka luonnostelun hän on aloittanut varovaisesti lonkkaleikkauksen jälkeen.

Joka toinen viikko Launonen hurauttaa sähköpyörätuolillaan fysioterapeutti Jorma Liukkosen luokse. Liukkonen kannustaa Launosta lenkkeilemään muutenkin ja on luvannut lähteä tämän kanssa yhdessä kaupunkiajelulle.

”On aina mukavampi lenkkeillä kaupungilla, jos on seuraa. Jorma on niin kauhean kiva tyyppi, että veisin hänet vaikka vihille, jos hänellä ei jo olisi vaimoa”, Launonen vitsailee.

Vitsailu on Launoselle ominainen tapa jutella, ja hän arvostaa huumorintajua myös muissa ihmisissä.

”Eihän sellaisten ihmisten seurassa jaksa ollakaan, jotka ovat koko ajan tosissaan.”