Kesäkaverina toiminut Kiia Virtanen: ”Tuntui mahtavalta, kun ohjattava kiitti hyvästä perehdytyksestä”

Tampereen Validia-talossa työskentelevälle Kiia Virtaselle jäi mukavat muistot kesästään kesäkaverina. Nuoria työntekijöitä ohjatessaan hän oppi itsekin uusia asioita.
Kiia Virtanen

Lähihoitaja Kiia Virtanen muistaa hyvin hetken, jolloin hän sai ensimmäiset kiitokset toiminnastaan kesäkaverina. ”Se on tärkeä muisto. En ollut ennen ohjannut toisia työssään, joten tuntui ihan mahtavalta, kun ohjattavani kiitti minua hyvästä perehdytyksestä. Siitä jäi ihana fiilis”, Virtanen kertoo. 

Validian kesäkaverit perehdyttävät kesätyöntekijät työhön ja auttavat näitä tutustumaan niin työyhteisöön kuin talon asukkaisiinkin. Lisäksi kesäkaverit toimivat nuorten tukena koko kesän ajan. Heiltä voi kysyä apua ja tukea aivan mihin tahansa.

”Muistan, millaista oli olla uusi talossa”
Kiia Virtanen kiinnostui kesäkaverin pestistä, koska hän halusi auttaa muita nuoria pääsemään sisään työhön ja työyhteisöön. ”Olen itsekin aloittanut työt Tampereen Validia-talossa vasta viime helmikuussa. Minulla on siis tuoreessa muistissa se, millaista on olla uusi talossa.”

Kesästä jäi Virtaselle mukavat muistot, ja hän lähtisi mielellään toisenkin kerran kesäkaveriksi. ”Nuoria oli kiva perehdyttää. Tuntui, että työ ja perehdytys kiinnostivat heitä aidosti”, Virtanen kehuu.

Kesätyöntekijät puolestaan kiittivät Virtasta siitä, että hän oli ohjaajana jämpti ja selkeä. ”Vaikka en ole ohjannut aikaisemmin, olen kuitenkin käynyt armeijassa johtajakoulutuksen. Jämptiys tulee ehkä sieltä”, Virtanen arvelee.

Esihenkilöt kesäkaverin tukena
Kesäkaverina Virtanen tunsi itse oppineensa erityisesti toisten tsemppaamista.

”Kesäkaverin homma oli paljolti tukemista ja kannustamista, ja juuri siitä opin itse eniten. En ollut tullut edes ajatelleeksi, että uuteen työpaikkaan tulemiseen voi liittyä myös epävarmuutta. Silloin on tärkeä sanoa, että sinä osaat ja sinulla menee hyvin”, Virtanen miettii.

”Meidän kesätyöntekijöillämme menikin tosi hyvin. Vastaan ei tullut yhtään hankalaa tilannetta. Ja jos olisi tullut, olisin puolestani saanut apua ja tukea omilta esihenkilöiltäni. He ovat aina kesäkaverin tukena.”

Validialaiset somessa

     

    Etkö löytänyt etsimääsi?
    Ota yhteyttä

    020 33 1200

    Haluan että minuun otetaan yhteyttä

     

    Täytä yhteydenottolomake