Siirry sisältöön

Usko oman elämän hallintaan tukee mielenterveyttä. Validialla asiakkaiden itsemääräämisoikeutta vahvistetaan tukemalla heidän osallistumistaan itseä koskeviin päätöksiin.  Hoivan yksilölliset ratkaisut tehdään huomioiden turvallisuus, hyvinvointi ja itsemääräämisoikeus. Maailman mielenterveyspäivää vietetään 10.10. Päivä muistuttaa siitä, että jokaisella on oikeus hyvään mielenterveyteen.

Sanni Heliste

Itsemääräämisoikeuden edistämistä Validiassa tekee muun muassa psykologista, lääkäristä ja kehityspäälliköstä muodostuva IMO-työryhmä. Ryhmän tehtävänä on tarkastella asiakkaiden itsemääräämisoikeuden toteutumista hoivapalveluissa moniammatillisesti ja etsiä ratkaisuja, jotka tukevat osallisuutta, hyvinvointia ja mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä.

Itsemääräämisoikeus vahvistaa kokemusta omasta elämästä

Validian psykologi Lauri Koskisen mukaan itsemääräämisoikeudessa on pohjimmiltaan kyse siitä, että ihminen kokee elämänsä omaksi.

”Itsemääräämisoikeus vahvistaa kokemusta siitä, että oma elämä on todella oma. Kyse on siitä, että ihminen voi ilmaista omia mieltymyksiään, tehdä valintoja, tulla kuulluksi ja kokea pystyvänsä vaikuttamaan omaan elämäänsä”, Lauri kiteyttää.

Mielenterveydestä puhuttaessa puhutaan usein turvallisuudesta, ihmissuhteista ja avun saamisesta. Yhtä tärkeää on kuitenkin kokemus siitä, että omilla ajatuksilla, mielipiteillä ja valinnoilla on merkitystä.

Koskisen mukaan itsemääräämisoikeuteen kuuluu myös mahdollisuus kokeilla, opetella, onnistua ja epäonnistua.

”Yksi keskeinen asia tässä on oikeus ottaa harkittuja riskejä, opetella ja erehtyä. Jos ihmiseltä viedään mahdollisuus kokeilla uusia asioita tai tehdä omia valintoja, elämästä tulee helposti hyvin rajattua. Ilman uusia kokemuksia, kokeiluja ja epäonnistumisia ihminen ei voi oppia uusia asioita. Meidän tehtävänämme on auttaa vähentämään mahdollisia haittoja niin, että ihmiselle tärkeä tavoite voi silti toteutua”, Koskinen kuvailee.

Oma toimijuus on tärkeä osa hyvinvointia

Rajoitustoimenpiteisiin voidaan joissakin tilanteissa joutua turvautumaan, mutta niiden tulee olla viimesijainen keino. Siksi on tärkeää arvioida, miten haastavia tilanteita voidaan ehkäistä ja millaisilla lievemmillä tukikeinoilla niissä voidaan toimia.

Koskisen mukaan hyvinvoinnin näkökulmasta on kuitenkin tärkeää pohtia, löytyisikö tilanteisiin myös muita ratkaisuja. Jos ihminen kokee pitkään, ettei hän voi vaikuttaa omaan elämäänsä tai ettei hänen mielipiteillään ole merkitystä, seuraukset voivat näkyä sekä mielialassa että käyttäytymisessä.

”Jos ihminen huomaa toistuvasti, etteivät omat aloitteet vaikuta tapahtumiin, hän voi vähitellen lakata yrittämästä. Se voi näkyä passiivisuutena, aloitteellisuuden vähenemisenä ja kiinnostuksen kohteiden kaventumisena”, Koskinen kertoo.

”Se voi näkyä heikentyneenä pystyvyyden tunteena ja mielialan laskuna. Toisaalta jos henkilö kokee, ettei hänellä ole muita keinoja vaikuttaa omaan tilanteeseensa, se voi näkyä myös käyttäytymisenä, joka koetaan haastavaksi”, Koskinen sanoo.

Kun asiakkaan omaa toimijuutta vahvistetaan, vahvistuu usein myös kokemus omasta pystyvyydestä, osallisuudesta ja merkityksellisyydestä.

”Toimijuus luo kokemusta siitä, että olen itse mukana siinä, mitä minulle tapahtuu ja että omalla toiminnallani on vaikutusta”, Koskinen kertoo.

Asiakkaan näköinen arki vähensi rajoittamisen tarvetta

Konkreettisimmillaan itsemääräämisoikeuden vahvistaminen näkyy arjen ratkaisuissa.

Koskinen kertoo esimerkin asiakkaasta, jonka arkeen kuului säännöllistä päivätoimintaa, ryhmätilanteita ja tiukat aikataulut. Arki oli asiakkaalle kuormittavaa ja kuormitus näkyi muun muassa levottomuutena, itsensä ja muiden vahingoittamisena sekä muuna haastavaksi koettuna käyttäytymisenä. Rajoittamistoimenpiteitä jouduttiin käyttämään lähes päivittäin.

Tilanteessa tehtiin emotionaalisen kehityksen arvio, joka auttoi tarkastelemaan asiakkaan käyttäytymistä uudesta näkökulmasta.

”Arvion perusteella keskeisiksi teemoiksi arjessa nousi turvallisuuden tunne, tuttujen työntekijöiden saatavilla olo sekä apua vireystilansa ja kuormituksen säätelyyn”, Koskinen kertoo.

Asiakkaan arkea muokattiin hänen tarpeitaan paremmin vastaavaksi.

”Arki muuttui asiakkaan näköisemmäksi. Kuormittavia toimintoja karsittiin minimiin, aikatauluja väljennettiin, ruokailua mukautettiin asiakkaan omaan rytmiin ja arkeen etsittiin samalla asiakkaalle aidosti mieluisaa tekemistä hänen tarpeidensa pohjalta. Muutosten jälkeen asiakkaan arki rauhoittui, ja sekä rajoitustoimenpiteiden että tarvittaessa käytetyn lääkityksen tarve väheni”, Koskinen kertoo.

Kyse ei ollut siitä, että asiakkaalle olisi yksinkertaisesti annettu enemmän vapauksia. Ratkaisevaa oli se, että hänen tarpeitaan ryhdyttiin kuuntelemaan tarkemmin ja arkea mukautettiin niiden mukaiseksi. Tapaus osoittaa, kuinka asiakkaan yksilöllisten tarpeiden huomioiminen ja osallisuuden vahvistaminen voivat vaikuttaa merkittävästi arjen sujuvuuteen ja hyvinvointiin.

Lastensuojelussa tasapainoillaan rajojen ja vapauden välillä

Myös lastensuojelussa itsemääräämisoikeuden ja turvallisuuden välinen tasapaino on jatkuvasti läsnä. Nuorten tulee saada harjoitella päätöksentekoa ja vaikuttamista omaan elämäänsä, mutta samalla aikuisten tehtävä on huolehtia heidän turvallisuudestaan.

Validian lastensuojelun pyskologi Dante Lehtinen kertoo, että nuoruuden keskeinen kehitystehtävä on vähitellen irtautua lapsuudesta ja kasvaa kohti itsenäistä aikuisuutta.

”Samaan aikaan lastensuojelun tarkoituksena on nimensä mukaisesti suojella lasta. Silloin rajoitustoimenpiteitäkin tehdään sellaisessa tilanteessa, kun se on lapsen etu”, Lehtinen kertoo.

Lehtisen mukaan keskustelu ajautuu joskus virheellisesti kahteen ääripäähän: joko täydelliseen vapauteen tai tiukkaan kontrolliin. Todellisuudessa lapsen hyvinvointi rakentuu näiden välisestä tasapainosta.

”Lapsen kanssa täytyy neuvotella ikätasoisesti. Ei ole reilua vyöryttää liikaa vastuuta liian pienelle ihmiselle, mutta epäreilua on myös, jos kasvava nuori jää paitsioon oman elämänsä tärkeistä päätöksistä”, Lehtinen kertoo.

Kaikista asioista ei voida neuvotella, erityisesti silloin, kun kyse on lapsen turvallisuudesta tai hyvinvoinnista. Samalla on kuitenkin tärkeää, että lapsi ymmärtää häntä koskevien päätösten perusteet ja kokee tulevansa kuulluksi.

”Täytyy antaa aikaa ja tilaa vaikeillekin keskusteluille. Se, että aikuinen näkee vaivaa sen eteen, että lapsi tulee aidosti kuulluksi ja ymmärtää tilanteen eri puolet, on jo osallisuutta. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun aikuinen ja lapsi ovat eri mieltä siitä, mikä on lapsen parhaan edun mukaista”, Lehtinen muistuttaa.

Lehtisen mukaan vapaus ja rajat eivät ole toistensa vastakohtia. Päinvastoin, turvalliset rajat voivat parhaimmillaan tukea lapsen hyvinvointia samalla, kun hän harjoittelee vaikuttamaan omaan elämäänsä ja tekemään ikätasoisia päätöksiä.

Itsenäisyyttä täytyy päästä harjoittelemaan

Sekä Koskisen että Lehtisen mukaan mahdollisuus vaikuttaa omaan elämään ei ole pelkästään oikeus. Se on myös taito, jota täytyy päästä harjoittelemaan.

Lapsi tai nuori ei kasva itsenäiseksi aikuiseksi yhdessä yössä. Siksi myös päätöksentekoon osallistumista, vastuun kantamista ja omien mielipiteiden ilmaisemista on tärkeää harjoitella turvallisesti jo ennen aikuisuutta.

”Jos me ei anneta lapsille ja nuorille toimijuutta heidän elämässään tai osallisuutta päätöksissä, jotka heitä koskevat, niin miten voidaan olettaa, että heistä tulee yhdessä yössä aikuisia, joilla on kokemusta ja osaamista omien asioidensa päättämisestä? Myös lasten täytyy saada harjoitella sitä”, Lehtinen muistuttaa.

Sama ajatus koskee myös aikuisia, jotka tarvitsevat arjessaan tukea. Mahdollisuus tehdä valintoja, ilmaista omia toiveita ja vaikuttaa omaan elämäänsä vahvistaa kokemusta osallisuudesta ja omasta pystyvyydestä.

Mielenterveyden näkökulmasta itsemääräämisoikeudessa ei ole kyse vain oikeudesta tehdä valintoja. Kyse on myös kokemuksesta, että tulee kuulluksi, voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja on aktiivinen toimija omassa arjessaan. Nämä kokemukset rakentavat hyvinvointia ja tukevat mielenterveyttä riippumatta ihmisen iästä tai elämäntilanteesta.