Avasimme uuden yksikön Kangasalalle

Huhtikuun lopussa asukkaat muuttivat vastarakennettuihin asuntoihin aivan Kangasalan keskustaan. Talon ikkunoista näkyi silloin vielä hyvin heikosti vihertävät puut. Vuodenkierto on pian kokonaisuudessaan nähty ja koettu Kangasalla. Uuden toimintayksikön avaamisessa on omia vaiheitaan, sillä vaikka osa Kangasalle muuttaneista asukkaista ja työntekijöistä tunsivat toisensa, arki muodostuu uudessa ympäristössä aina omanlaisekseen.

Kangasalan Validia asunnot havainnekuva

Kangasalan Validia-asuntojen asukkaista noin puolet muutti Hervannan Validia-talosta sen mentyä remonttiin. Myös työntekijöitä siirtyi Hervannasta Kangasalle. Hervannassa pitkään asunut Pauli Pajunen kiteytti muuttamisesta tulleet ajatukset seuraavasti: ”Hetken aikaa muutto tuntui haikealta, mutta kaikkeen tottuu. Ja täällä Kangasalla asumiseen olikin helppo tottua. Uusi kotini on rauhallinen ja mukava”. Yksikköön on muuttanut myös Turussa asunut Kasperi Savilahti. Hän toteaa: ”Kotiinpaluu tuntuu aina kivalta.”

Kangasalan Validia-asuntojen henkilökunta on menneen puolen vuoden aikana hitsautunut toimivaksi yhteisöksi. Tämä ei ole itsestään selvää, vaan toiminnan vakiintuminen on vaatinut perehdytystä, kysymyksiä, keskustelua ja kärsivällisyyttä. Syksyyn taittuessa jonkinnäköinen rutiini on löytynyt; ainakin se, että jokaisen päivän jälkeen huikataan vuorossa olleille kiitokset menneestä työvuorosta.

Lue talosta lisää tästä.

 

Etkö löytänyt etsimääsi?
Ota yhteyttä

020 33 1200

Haluan että minuun otetaan yhteyttä

 

Täytä yhteydenottolomake