Muotialan Validia-talo

Muotialan Validia-talossa pääset osaksi yhteisöä, jossa kaikki asukkaat viettävät aktiivista elämää. Jokaisella on omat menonsa ja harrastuksensa, mutta viihdymme myös yhdessä muun muassa penkkiurheilun merkeissä.
Thumbnail
julkisivu
julkisivu

Aktiivista ja itsenäistä elämää Muotialan Validia-talossa

Muotialan Validia-talossa saat naapureiksesi ihmisiä, jotka viettävät aktiivista elämää. Asukkaidemme keski-ikä on nuori, joten monet muotialalaisista ovat mukana työelämässä tai käyvät opiskelemassa.

Kaikilla talon asukkailla on omat harrastuksensa ja menonsa, mutta kokoonnumme mielellämme myös yhteen esimerkiksi seuraamaan urheilukilpailuja kerhotilamme tv-ruudulta. Mukaan kisakatsomoon on tervetullut jokainen, jonka aikatauluihin se kulloinkin sopii.

Kun koronarajoitukset päättyvät, suunnittelemme jälleen myös uutta vapaamuotoista yhteistoimintaa asukkaiden toiveiden mukaan. Esimerkiksi tyttöjen juttukerhosta on jo ollut puhettakin.

Sijainti

Talomme sijaitsee suositulla ja rauhallisella Muotialan asuinalueella Tampereella. Keskustaan on neljän kilometrin matka. Iso päivittäistavarakauppa palvelee noin 400 metrin päässä. Lähistöllä on myös esimerkiksi pikaruokapaikkoja ja kauppakeskus.
Bussipysäkille on matkaa 300 metriä ja kulkuyhteydet ovat hyvät lähes kaikkiin suuntiin. 
Tampere tarjoaa runsaasti harrastusmahdollisuuksia myös pyörätuolilla liikkuville: opiskelua, kulttuuria ja urheilua. 

Tietoa talosta

  • 16 erikokoista asuntoa, pienimmät yksiöitä alkaen 41 m². 
  • Suurimmissa asunnoissa on oma sauna. Suurimmat asunnot sopivat myös pariskunnalle tai perheasunnoiksi.
  • Osassa asunnoista lasitettu parveke.
  • Yhteiset tilat: sauna, jossa on nouseva laude ja vedenheittomahdollisuus nappia painamalla, pyykkitupa, jossa on pesukone ja kuivauskaappi, ulkoiluvälinevarasto ja osittain katettu takapiha.
  • Asuntokohtaiset häkkivarastot.
  • Toiminta alkoi talossa vuonna 2008.
keittiö
Olohuone
Sauna
Saunatilat

Muotialan Validia-talossa saat naapureiksesi ihmisiä, jotka viettävät aktiivista elämää. Asukkaidemme keski-ikä on nuori, joten monet muotialalaisista ovat mukana työelämässä tai käyvät opiskelemassa.

Kaikilla talon asukkailla on omat harrastuksensa ja menonsa, mutta kokoonnumme mielellämme myös yhteen esimerkiksi seuraamaan urheilukilpailuja kerhotilamme tv-ruudulta. Mukaan kisakatsomoon on tervetullut jokainen, jonka aikatauluihin se kulloinkin sopii.

Tilavat, parvekkeelliset asunnot

Muotialan asunnot ovat tilavia, kooltaan 41–72 neliömetriä. Isoimmissa asunnoissamme asuu mukavasti vaikkapa pariskunta tai perhe. 

Suurimmissa asunnoissa on oma sauna, ja lisäksi talossa on yhteinen sauna, joka on varustettu nousevalla lauteella ja jossa voi heittää löylyä nappia painamalla. Talosta löytyy myös yhteinen pyykkitupa.

Kaikissa asunnoissa on parveke, joten happea pääsee haukkaamaan suoraan omasta kodista käsin. Jos taas haluaa ulkoillessaan tavata naapureita, se onnistuu hyvin viihtyisällä takapihallamme, joka on osittain katettu.

Takapihallamme olemme yhdessä asukkaiden ja henkilökunnan kanssa juhlistaneet muun muassa juhannusta. Meillä on myös oma kaasugrilli, jota voi käyttää sovitusti.

Taloyhtiön yhteiseltä pihalta taas löytyy grillikatos, jossa järjestetään koko taloyhtiön asukkaiden tapaamisia. Tänne Validian asukkaatkin ovat olleet tervetulleita mukaan.

Helppo liikkua ympäri Tamperetta

Muotialan Validia-talossa jokainen asukas syö päivittäiset ateriat omassa kodissaan, omien toiveidensa ja mieltymystensä mukaisesti. Kokkauksessa on apuna ja tukena talomme henkilökunta, joka auttaa myös aterioiden suunnittelussa silloin, kun ideat loppuvat kesken.

Ruokaostokset onnistuvat helposti vastapäisessä kauppakeskuksessa, jossa on suuren automarketin lisäksi myös muun muassa apteekki, pikaruokapaikkoja ja useita erikoisliikkeitä.

Tampereen keskustaankin Muotialasta on matkaa vain neljä kilometriä, ja sinne pääsee kätevästi vaikkapa uudella raitiovaunulla, jonka pysäkki on aivan talon tuntumassa.

Muotialan talosta pääsee helposti liikkumaan eri puolille Tamperetta myös esteettömiä kevyen liikenteen reittejä pitkin, ja onpa muuan asukkaamme lenkkeillyt sähköpyörätuolilla aina Lempäälään asti.

Palvelut

Tarjoamme tehostettua palveluasumista vammaisille nuorille aikuisille. Palvelut ovat saatavilla ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä.

Talomme erikoisuus on yhteisöllinen asumispalvelu, jossa hoitajien ohjaava työote, yhteisön tuoma vertaistuki, turvallinen ympäristö ja yhdessä toimiminen tukevat nuorta henkilöä oman elämän haltuunottoon. Yhteisöllinen asumispalvelu on siirtymävaihe itsenäiseen palveluasumiseen.

Tuotamme talossa Tampereen kaupungin palvelusetelillä lyhytaikaista omaishoidon lomitusta.

Asukkailla on mahdollisuus osallistua Validian järjestämään päivätoimintaan Tampereen Validia-talossa. Suunnittelemme toiminnan yhdessä asiakkaiden kanssa.

Asukkaaksi taloon

Ota yhteys oman kuntasi vammaispalveluun tai sosiaalitoimeen, jonka kanssa sovit palveluasumisesta.

Katso tarkemmat ohjeet asukkaaksi hakemiseen.

Asukkaan kustannuksiin kuuluu vuokran lisäksi vesiennakko ja muut normaaliin vuokra-asumiseen liittyvät kustannukset, kuten sähkö ja ateriat. Internet-yhteys sisältyy vuokraan 2 mB käyttöön saakka. Asukkailla on mahdollisuus vuokrata autokatos- tai pihapaikoituspaikka. Talolle on myönnetty on ARA-rahoitusta.

Katso kaikki Validian vapaat asunnot.

Töihin Muotialan Validia-taloon?

Muotialan Validia-talossa pääset tekemään monipuolista työtä ja tutustumaan laajasti erilaisiin apuvälineisiin ja ympäristönhallintalaitteisiin. 

Saat työhösi kattavan perehdytyksen, ja myös asukkaamme perehdyttävät sinua mielellään esimerkiksi omien apuvälineidensä käyttöön.

Olemme saaneet palautetta siitä, että meille on mukava tulla töihin uutena työntekijänä, sillä meillä asuu ja on töissä mukavia ihmisiä ja tiimiä vetää mukava yksikönpäällikkö.

Katso avoimet työpaikkamme täältä.

Yhteystiedot

Muotialan Validia-talo
Laulunmaankatu 11 A
33800 Tampere

Yksikön omavalvontasuunnitelma

 

Etkö löytänyt etsimääsi?
Ota yhteyttä

020 33 1200

Haluan että minuun otetaan yhteyttä

 

Täytä yhteydenottolomake