Aija Hillon koti Kouvolan Validia-talossa täyttyy lankakeristä

Käsityöt ovat Kouvolan Validia-talossa asuvalle Aija Hillolle elämäntapa. Tämän huomaa heti hänen kotinsa ovella.
Aija Hillo neuloo

Aija Hillon ovella roikkuva englanninkielinen kyltti kertoo, että ihmisellä ei voi koskaan olla liikaa lankoja. Hillo todistaa väitteen todeksi kotiaan esitellessään. ”Kun talossa tehtiin iso remontti, sovin yksikönpäällikön kanssa, että vanha pöytäni heitetään menemään. Tilalle hankin neljä 70 litran vetoista pyörillä liikuteltavaa laatikkoa, joihin mahtuu kivasti lankoja”, Hillo kertoo.

Laatikot täyttyivät nopeasti, ja lisää lankoja Hillo on varastoinut eteisensä yläkaappiin. ”Ja silti tuntuu, että niitä on aina ihan liian vähän”, Hillo vitsailee.

Kymmenen kerää kerralla
Hillo on tähän saakka hankkinut lankoja lähiseutujen kaupoista. Hän aikoo kuitenkin aloittaa myös nettisostokset, sillä silloin langat voi tilata kätevästi suoraan kotiovelle.

Hilloa vetävät lankakaupassa puoleensa syksyisen metsän sävyt: ruskeat, keltaiset, punaruskeat ja tummanvihreät. Ja kun oikein kaunis sävy sattuu kohdelle, sitä voi lähteä mukaan isokin satsi kerralla. ”Viimeksi kun löysin oikein nätin langan, ostin saman tien kymmenen kerää.”

Aija Hillon kyltti

Neule aina käden ulottuvilla
Ja kyllä Hillolla lankaa kuluukin. Parhaillaan Hillo neuloo töppösiä lahjaksi ystävälleen, ja toiselle rakkaalle ystävälleen hän virkkasi pöytäliinan. Joulun alla lahjaksi läheiselle lähti komea konttineulehuivi.

Kun Hillo on kotona, hänellä on aina neule tai virkkaustyö käden ulottuvilla – jollei hän sitten ole netissä tutkimassa uusia ohjeita tai seuraamassa käsityömessujen ohjelmaa. ”Viimeksi istuin koneen ääressä kässämessuilla kolme päivää aamusta iltaan niin, että se alkoi jo tuntua sekä silmissä että lapaluissa.”

Käsitöitä Hillo tekee makuuasennossa. ”Se on minulle helpompaa, sillä minulla on synnynnäinen niveljäykistymäsairaus AMC. Yritin kyllä lapsena neuloa istualtani, mutta ei se oikein onnistunut. Yläasteellakin neuloin käsityötunneilla lattialla maaten.”

Aija Hillon neulonta
Aija Hillon neulonta2

 

Omia neulemalleja tietokoneella ja ruutupaperilla
Hillo ei edes muista, mistä hänen käsityökipinänsä sai alkunsa. Jo hyvin pienenä hän seurasi kiinnostuneena vierestä äitinsä moninaisia käsitöitä. ”Olisinko ollut kymmenen hujakoilla, kun innostuin itse neulomaan. Ja siitä se sitten lähti.”

Aija Hillo istuu

Kun Hillo asui vielä lapsuudenkodissaan Kotkassa, äiti neuvoi häntä esimerkiksi villapaitojen neulomisessa. Omilleen muutettuaan Hillo on kerännyt ohjeita muun muassa netin käsityöryhmistä ja opetellut itsekin suunnittelemaan neulemalleja. ”Välillä muokkaan valmiita ohjeita, ja välillä suunnittelen itse joko tietokoneen piirustusohjelmilla tai ihan ruutupaperilla. Kun silmukat pyörivät mielessä yötä päivää, aina sieltä syntyy jotain ideoitakin.”

Haaveena José Carrerasin konsertti
Silloin kun Hillo malttaa jättää käsityöt hetkeksi, hän lähtee mielellään elokuviin tai konserttiin – kunhan koronatilanne sen taas sallii. ”Viimeksi ennen koronarajoituksia kävimme henkilökohtaisen avustajani kanssa katsomassa Teräsleidit. Se oli aivan huippu!”

Parhaillaan Hillo jännittää, pääseekö hän vielä näkemään suosikkilaulajansa José Carrerasin lavalla. Hillolla oli varattuna liput Carrerasin jäähyväiskiertueen konserttiin syksyllä 2019, mutta konsertti siirtyi teknisten ongelmien vuoksi seuraavaan kevääseen. Sitten tuli korona. Ja nyt jännitetään, lähteekö Carreras enää kiertueelle ollenkaan.

30 vuotta Validia-talossa
Korona-aikana, kun kulttuuriharrastukset ovat olleet tauolla, Hillo on käynyt avustajansa kanssa kaupungilla lähinnä ostoksilla. Muuten koronavuosi on kulunut pitkälti oman talon seinien sisällä.

Aika ei kuitenkaan ole tullut pitkäksi. ”Täällä asuu hyvä porukka, joten hengailen mielelläni kavereiden kanssa talon alakerrassa nyt kun koronarajoitukset sen taas sallivat. Vaikka kyllä kotona odottavat käsityötkin vetävät aina puoleensa”, Hillo naurahtaa.

Hillolla onkin Kouvolan Validia-talossa paljon kavereita, sillä hän on asunut siellä kesäkuusta 1992 lähtien. ”Ensi vuonna tulee siis 30 vuotta täyteen. Se kertoo jotakin siitä, kuinka paljon olen tykännyt täällä asua. Olemme ihan Kuusankosken keskustassa, joten kaikki palvelut ovat lähellä. Ja hyvän asukasporukan lisäksi täällä on mukava henkilökunta, jolta saa apua heti kun pyytää.”

Asumispalveluitamme

Palvelut

Thumbnail
Tehostettu palveluasuminen
Tuemme sinun näköistäsi, itsenäistä ja turvallista elämää omassa kodissasi. Saat meiltä apua, tukea ja palveluita oman tarpeesi mukaan.  
Thumbnail
MONA Asuminen®
MONA Asuminen, eli monialainen palveluasuminen, on suunnattu henkilöille, jotka tarvitsevat erityisen paljon tukea arkeensa. Asiakas- ja toimintakeskeisessä asumisessa korostuvat osallisuus, vaikuttavuus ja turvallinen ympäristö. Palvelua toteuttaa moniammatillinen tiimi, joka on erikoistunut vaativien asiakkaiden kohtaamiseen.
Thumbnail
Arvioiva ja valmentava asuminen
Haluaisitko asua itsenäisesti, mutta et tiedä, mihin taitosi ja voimavarasi riittävät?
Arvioiva ja valmentava asuminen antaa sinulle luotettavan arvion toimintakyvystäsi ja tietoa, millaista tukea tarvitset mahdollisimman itsenäiseen elämään.
Thumbnail
Määräaikainen palveluasuminen ja omaishoidon lomitus
Määräaikainen asuminen on turvallinen ratkaisu lyhytaikaiseen ja tilapäiseen palveluasumiseen. Voit asua itsenäisesti, mutta saat apua, tukea ja palveluita sopimuksen mukaan. Tarvittaessa palvelua on saatavilla 24/7.
Thumbnail
Hengitysvajeasiakkaiden palveluasuminen
Tarjoamme tehostettua palveluasumista hengitysvajeisille asiakkaille Tampereen Validia-talon hengitysvajeyksikössä. Asiakkaamme tarvitsevat tehostettua hoivaa ja jatkuvaa valvontaa ympäri vuorokauden.
Aivomman saaneen henkilön palveluasuminen kuvituskuva
Vammautuneen henkilön palveluasuminen
Tarjoamme tehostettua, ympärivuorokautista palveluasumista aivovamman saaneille henkilölle Tampereen Validia-talossa. Tavoitteemme on turvallinen, sujuva arki ja vahvistava vertaistuki.
Thumbnail
MONA Kotiin
MONA Kotiin on kuntouttava asumismuoto, jossa korostuvat osallistuva asuminen ja laaja-alainen verkostotyöskentely. Tukea tarjotaan asiakkaan kotona ympäri vuorokauden.
Thumbnail
Päivätoiminta
Päivätoiminnassamme lisäät vauhtia päivääsi! Järjestämme arkisin monipuolista toimintaa vammaisille henkilöille. Suunnittelemme toimintaa aina yhdessä asiakkaidemme kanssa.

Thumbnail
Ateriapalvelu
Ateriapalvelun kautta voit tilata kaikki päivän ateriasi. Voit nauttia ateriat talon yhteisissä tiloissa – vaikka yhdessä vieraidesi kanssa. Meiltä voit myös tilata herkulliset tarjoilut omiin juhlatilaisuuksiisi.
 

Etkö löytänyt etsimääsi?
Ota yhteyttä

020 33 1200

Haluan että minuun otetaan yhteyttä

 

Täytä yhteydenottolomake